24.7 C
Alajärvi
maanantai 27.5.2024
MAINOS

The Heels tykittää Spotifyssä

Vimpeliläis- alajärveläinen The Heels on julkaissut nimikko-EP:nsä suoratoistopalvelu Spotifyssä.

Ytimekkään The Heels EP -nimen saanut julkaisu sisältää viisi kappaletta, joista neljä on yhtyeen omaa tuotantoa. EP on kolmihenkisen rockabilly-kokoonpanon itse äänittämä, miksaama ja masteroima. EP on äänitetty Järviseudun sairaalassa sijaitsevalla yhtyeen omalla studiolla.

MAINOS

Maanantaista lähtien Spotifyssä kuunneltavissa ollut The Heels EP julkaistiin Kimmo Mattilan (kontrabasso), Mikko Mattilan (kitara ja laulu) ja Ville Joensuu (rummut) julkaistiin suoratoistopalveluun muiden muassa siksi, että ihmiset kuuntelevat musiikkia suoratoistopalvelusta.

– Spotifyssä julkaiseminen on myös kustannustehokasta, kun pois jäävät esimerkiksi fyysisen levyn painokustannukset, tiivistää Kimmo Mattila.

Monia vaikutteita

The Heels EP:n kappaleet nojaavat vahvasti vanhempaan rockabillyyn ja rokkiin. Mukaan valikoituneet neljä biisiä ovat saaneet vivahteita niin bluesista kuin punkistakin. Rockabilly-piireissä nosteessa oleva ska-punk-poljento kuuluu myös. EP:n aloituskappaleeksi valikoitui yhtyeen keikoilta tuttu Fender X- instrumentaali.

– Levy on räivän kuuloinen ja pölyinen nahkatakki -tyyppinen, heittää Ville Joensuu.

Nimikkojulkaisulleen The Heelsin kolmikko halusi aitoutta. Yhtye ei turvautunut yleisesti suosittuun käytäntöön, että taltioidaan instrumentti kerrallaan ja lauluosuudet kaupan päälle. Kappaleet on äänitetty livenä eli kaikki soittavat samaan aikaan. Kimmo Mattila kertoo yllättyneensä, miten hyvää materiaalia saa aikaan 26 neliömetrin suuruisessa tilassa – kunhan vain jaksaa paneutua tekemiseen.

Opettavainen prosessi

The Heels -kolmikolle EP:n tekeminen on ollut myös uuden opettelua, kuten esimerkiksi äänityksen haltuunottoa. Kappaleiden purkittaminen kävi suhteellisen nopeasti. Aikaa kului varsinaisen äänityksen lisäksi niin mikitysten miettimiseen, miksaamiseen kuin valmiin materiaalin masterointiinkin. Hot Rod Gangia lukuun ottamatta kaikki kappaleet saatiin yhdellä otolla purkkiin. Kaikkineen äänitysprosessi vei muutaman viikon.

Spotify alkaa olla nykyaikaa nuorten ohella myös aikuisten musiikinkuuntelijoiden ja -tekijöiden keskuudessa. Julkaisun saamiseksi Spotifyhyn tarvitaan välittäjä eli Spotifyn hyväksymä levy-yhtiö tai muu toimija. The Heels löysi kotimaisen välittäjän tiedot netistä. Asiointi välittäjän suuntaan oli Kimmo Mattilan mukaan helppoa kun kielimuurikaan ollut esteenä.

Spotify toimii The Heelsille markkinointikanavana, jotta saataisiin keikkoja. The Heels EP:tä yhtye markkinoi Facebook-sivullaan ja Instagram-tilillään.

– Meillä on ollut hyvä määrä keikkoja, vaikka on keskitytty EP:n tekemiseen. Nyt voitaisiin keikkailla enemmän, kun EP on saatu tehtyä, miettii Mikko Mattila.

Yhtyeen suunnitelmiin kuuluu musavideoiden julkaiseminen YouTubessa. Sen verran The Heelsin soittoniekat uskaltavat luvata, ettei EP jää kokoonpanon ainoaksi Spotify-julkaisuksi.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät