Taidemaalari Elina Förstille kaksivuotinen työskentelyapuraha

449
Mainos[adrotate banner="3"]

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston palkinto myönnettiin museonjohtaja emerita Anne-Maj Salinille ja kärkihankeapurahat llmajoen Musiikkijuhlille ja Kulttuurikollektiivi Silta ry:lle.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston palkinto myönnettiin museonjohtaja emerita Anne-Maj Salinille, rohkealle visionäärille, taidemuseoiden kehittäjälle.

MAINOS

Rahasto sai hakuaikana 466 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli hieman vajaat yhdeksän miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin 93. Myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on noin 50 prosenttia, lastenkulttuurin kymmenen ja tieteen 35 prosenttia. Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön. Myönnettyjen apurahojen keskikoko on noin 13800 euroa. 

Taiteissa kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin eniten visuaalisiin taiteisiin, yhteensä seitsemän. Niistä Elina Försti ja Minna Tuohisto-Kokko saivat kaksivuotiset työskentelyapurahat.

Etelä-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlaa vietettiin Härmän kylpylässä Kauhavan Ylihärmässä. Ohjelmassa oli palkinnon ja apurahojen jaon lisäksi juhlapuhe, jonka piti hoitokunnan puheenjohtaja Sulevi Riukulehto. Vuosijuhlassa esiintyivät juhlavuottaan viettävä Bill Hota -yhtye sekä Ylihärmän Nuorisoseura ry:n Kamariteatteri.

Apurahat alueellemme

Hum. kand. Tuija Ahola, Lappajärvi, museosatukirjan kirjoittamiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta 7500 euroa, taidemaalari Elina Försti, Alajärvi, taiteelliseen työskentelyyn, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta 28000 euroa, terveystiet. maisteri Hanna Kangastupa, Alajärvi, ikääntyneiden avun hakemista erilaisissa elämäntilanteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta 28000 euroa, fil. maisteri Maria Lampinen, Alajärvi, Eero Nelimarkan elämää ja Nelimarkka-museon vaiheita käsittelevän museojulkaisun toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 11000 euroa, Alajärven 4H-yhdistys ry, Alajärvi, Meijän kotiseutu -projektin toteuttamiseen, Karl-Johan Lallin rahastosta 12000 euroa ja Lehtimäen vanha pappila Fagerkulla ry, Alajärvi, Fagerkullafest-tapahtuman järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 4000 euroa.

MAINOS
Priimatassi alusasujen pop-up-myynti Kyyjärven Paletissa