-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

K-Rauta Alajärvi valmiina kesään – terassin rakentamisen aika on nyt!

Kun viime kesänä värjöteltiin viileissä säissä ja uuden terassin rakentamista lykättiin ennätyskalliin kestopuun hinnan vuoksi, on nyt luvassa aivan toisenlainen kesä!

Näin uskoo ainakin K-Rauta Alajärven kauppias Matti Ahonen, joka kertoo, että kestopuun hinta on tullut selvästi alaspäin viimekesäisestä. Hintojen lasku koskee myös muuta puuta ja kaikkia puupohjaisia levyjä, joita on myös hyvin saatavilla.

MAINOS

Myös ulkomaalaukset jätettiin viime kesänä odottamaan parempia aikoja, mutta nyt ulkomaalauksia varten on varastoon hankittu yli 30 lavaa maaleja!

Niinpä ulkomaalauksia ja terassin uusimista tai laajentamista ei kannatakaan enää lykätä eteenpäin, etenkin kun nyt isojen rakennuskohteiden jälkeen alueelta löytyy myös ammattitaitoista työvoimaa projekteja toteuttamaan.

– Näin keväällä kestopuun valikoimat ovat parhaimmillaan puutavarassa myös pituuksien suhteen. Oikean mittaisella puulla saadaan silläkin nopeasti säästöjä kustannuksiin!

Kun materiaalia on hyvin ja kohtuuhinnalla tarjolla, tarvitaan tietenkin myös välineet, joilla työ tehdään.

K-Rauta Alajärvi on satsannut talven aikana sähkö- ja akkutyökalujen valikoimien päivitykseen. Vastaava päivitys ehdittiin tehdä ennen sesonkia vain noin kolmanneksessa maamme K-Rautoja.

Päivityksen myötä eri tuotemerkit saatiin omiin ryhmiinsä ja niinpä nyt tarjolla on selkeät, merkkikohtaiset valikoimat Kärcheriltä, Nilfiskiltä, Keskon omalta tuotemerkiltä FXA:lta, Makitalta ja Ryobilta, kuin myös uutena Echo moottorisahat ja tarvikkeet.

– Vielä takavuosina myymälöissä porakoneet löytyivät yhdestä kohtaa, toinen tuote toisesta kohtaa. Nyt akkutekniikan muutoksen myötä asiakas etsii etupäässä tietyn merkkistä konetta, johon sopivat akut häneltä mahdollisesti löytyvät jo valmiina.

Tällä hetkellä sama akku sopiikin pääsääntöisesti kaikkiin saman merkin laitteisiin, joten asiakas voi hyödyntää aikaisemmin hankkimaansa akkua myös uudessa koneessa.

Akkutekniikka on kehittynyt paljon ja akut tulevat myös muun muassa puutarhakoneisiin yhä vahvemmin. Esimerkiksi työnnettävät ruohonleikkurit saa nyt myös akkukäyttöisinä, mutta ainakin vielä tällä kaudella niitä löytyy myös polttomoottorilla varustettuna.

– Polttomoottoristen ruohonleikkureiden valmistus tulee vähenemään ja esimerkiksi Makita on lopettanut niiden valmistuksen jo kokonaan. Tästä syystä ostimme tälle kaudelle varastoon hyvän määrän polttomoottorillisia lykättäviä ruohonleikkureita. Niinpä sellaisen haluavalla on vielä ainakin tälle kaudelle mahdollisuus sellainen hankkia, Ahonen sanoo.

Kesänavausmarkkinoihin mennessä myös K-raudan laaja kesäkalustenäyttely on saatu parhaaseen iskuunsa ja valikoimia on luvassa joka makuun. Vastaavaa tarjontaa ei löydy muualta lähialueilta, joten kannattaa ehdottomasti poiketa katsomaan!

Samalla on hyvä katsastaa kaasugrillien mainiot valikoimat, sillä tarjolla tulee olemaan ainakin kymmentä eri kaasugrillivaihtoehtoa heti mukaan ostettavaksi!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät