Tahko vei pisteet Kitrolta – lukkariveljekset vastakkain

Kilpajuoksu veljesten kesken. Ankkurien lukkarina toimi Pyry Alanen, joka kuvassa juoksee kilpaa Tahkon lukkarina häärineen pikkuveljensä Petterin kanssa" Kuva Jani Vuorela
Mainos[adrotate banner="3"]

Ankkurit – Hyvinkään Tahko 0–2 (2–5, 0–2)

Ankkurit ja Hyvinkään Tahko kohtasivat koleassa säässä Kitrolla. Tilanteita rakentui molemmille joukkueille, mutta Tahkon lyöjätykit onnistuivat paremmin kotiutuksissa.

MAINOS

Ensimmäisellä jaksolla tilanteita tulee tasaiseen tahtiin, mutta Tahkon ruuti on kuivempaa. Jakson alku näyttää lupaavalta Ankkurien ulkopelin osalta. Tahko jää ensimmäisessä vuorossa ilman kolmostilanteita. Ankkurit onnistuu vuorossa paremmin rakentaen kolme kolmostilannetta, mutta juoksuja taululle ei synny.

Toisessa vuorossa nähdään jakson ensimmäiset juoksut ja niistä vastaa Tahko. Aloittavalla sisävuorolla Ankkureilla on jälleen paikkansa lyödä ottelun avausjuoksu, mutta ei onnistu siinä. Tahko sen sijaan onnistuu kolme kertaa. Ensimmäisestä lyödystä vastaa Valentin Ikonen välilyönnillä ja kaksi seuraavaa lähtee Juha Korhosen mailasta, joka tinttaa komean lyönnin koppareiden takaa läpi.

Kolmannessa vuorossa Ankkurien juoksusarake jää jälleen nollille. Tahko sen sijaan onnistuu lisäämään johtoaan 0–5-lukemiksi Juha Niemen saumapuhkaisulla ja Teemu Nurmion välilyönnillä.

Ratkaisevassa vuorossa Ankkurit rakentaa hyvin tilannetta ja avaa ottelun juoksutilin, mutta vain kahdesti, kun Tuukka Etula lyö ensin keskipompulla lukemiksi 1–5 ja perään näpillä jakson loppulukemiksi 2–5.

Toisen jakson alku on ulkopelin juhlaa. Ensimmäisessä vuorossa ei nähdä yhtään miestä kolmospesällä ja osasyy tähän on lukkariveljesten Pyry ja Petteri Alasen loistava peli.

Toisessa vuorossa Ankkurien ulkopeli loistaa jälleen ja Tahkolle ei tilanteita. Ankkureilla on jälleen paikkansa lyödä jakson avauspinna, mutta Juho Ihamäen kotiutuslyönti ei onnistu.

Kolmannessa vuorossa vahva ulkopeli jatkuu molemmilta ja tilanteet jää nolliin.

Tahko rakentaa neljännessä ja ratkaisevassa vuorossa ensimmäiset kolmostilanteet ja ratkaisee myös ottelun voiton, kun jokeritykit Juha Niemi ja Juha Korhonen onnistuvat kertaalleen. Ankkurien tilanteiden rakentelu sen sijaan ei onnistu vuorossa ja ottelu kirjataan Tahkon voitoksi.

Edellinen artikkeliTäyden palvelun kukka- ja hautaustoimistopalvelut Paavolantorilta
Seuraava artikkeliKunniakierroksen aika Alajärvellä!