25.6 C
Alajärvi
perjantai 24.5.2024
MAINOS

Sokkoretkellä Keski-Suomen maisemissa

On keskiviikko kesäkuun 7. päivä vuonna 2023 ja suuri joukko eläkeläisiä kokoontuu yhtenä virtana ABC:n pihaan. Tänään on suosittu päivä, sillä nyt on sokkoretkipäivä.

Meitä eläkeläisiä on yli 130 lähdössä jännittävälle reissulle. Aurinkokin pilkahtaa pilven raosta ikään kuin iskien arvoituksellisesti silmää. Eipä aikaakaan, kun kolme bussia saapuu pihaan ja väki nousee odottavissa tunnelmissa autoihin.

MAINOS

Bussit lähtevät ja ajavat sisääntulotietä ja kääntyvät kohti Kyyjärveä. Kyyjärvellä Paletin risteyksessä on taas jännää. Lähdemmekö Kokkolaan vai Jyväskylään päin? Autot kaartavat ympyrästä oikealle, joten Jyväskylään päin mennään. Kyyjärvi jää taakse, ohi kiitää myös Karstula, Saarijärvi ja Äänekoski.

Hirvaskankaalla pysähdymme kahvittelemaan ja jatkamme sieltä matkaa kohti Jyväskylän satamaa. Satama sijaitsee Jyväsjärven rannalla Jyväskylän Lutakossa. Satamassa meitä odottaa laiva, johon nousemme ja lähdemme tunnin risteilylle Päijänteelle.

Aurinkokin pilkahtaa jälleen ja toivottaa meidät tervetulleeksi jylhän Päijänteen aalloille. Sataman alueelta löytyy mm. Satamapaviljonki, joka on kulttuurihistoriallisesti suojeltu rakennus. Tämän Lutakon sataman kautta kulkee vuodessa noin 40000 matkustajaa.

Lutakon satama sai vuonna 2017 kunniamaininnan Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierassatama -äänestyksessä. Satamasta löytyy 46 vierasvenepaikkaa sekä vuokravenetoimintaa.

Virkistävän risteilyn jälkeen vatsa kurnii siihen malliin, että on aika suunnistaa ruokapaikkaan. Viherlandiassa saammekin nauttia maittavan lounaan. Tarjolla on monenlaisia salaatteja, lihaa, kalaa yms. ja päälle vielä kiisselit ja kahvit.

Vatsa täynnä on kiva lähteä tutustumaan tarkemmin tähän lähes 40-vuotiaaseen puutarhakeskukseen, josta löytyy Kahvila-Ravintola Edenin lisäksi vihermyymälä, taimimyymälä ja kivimaa.  Täytyy todeta, että Viherlandia on enemmän kuin pelkkä ostospaikka. Se on suosittu matkakohde ja siellä käy vuosittain noin 400000 asiakasta.

Viherlandian jälkeen saamme tutustua Kuokkalan kirkkoon, joka vihittiin käyttöön vuonna 2010. Kirkon ulkomuoto viittaa keskiaikaiseen kivikirkkorakentamiseen sekä perinteisiin pärekattoratkaisuihin.

Kirkon ulkokuori on tehty tummista käsin hakatuista liuskekivistä, jotka on ladottu pärekaton tapaan limittäin kolmeen kerrokseen. Kiviaines on peräisin Espanjasta Pyreneitten vuoristosta. Kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Anssi Lassila, Teemu Hirvilammi ja Jani Jansson.

Anssi Lassila on syntyisin Soinista ja hän on suunnitellut mm. useita kirkkoja kuten Kärsämäen paanukirkko, Klaukkalan kirkko Nurmijärvellä, tämä Kuokkalan kirkko, Suvelan kappeli Espoossa sekä Tikkurilan kirkko Vantaalla.

Lassilalle on myönnetty vuonna 2015 arkkitehtuurin Finlandia-palkinto Jyväskylän Kuokkalan Puukuokka-puukerrostalosta. Arkkitehtuurin valtionpalkinnon Pro Finlandia-mitalin Lassila sai vuonna 2021.

Kun kerran Jyväskylässä ollaan, niin pitäähän meidän käydä vielä katsastamassa edesmenneen mäkikotkan Matti Nykäsen kunniaksi pystytettyä muistomerkkiä, joka on Hippoksen liikuntapuistossa. Muistomerkin siipimäisiin osiin on kaiverrettu Nykäsen merkittävimmät urheilusaavutukset. Jalustaan kiinnitetyssä laatassa on kuva nuoresta Matti Nykäsestä.

Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen ja teos on nimeltään Höyhen ja tehty ruostumattomasta teräksestä.    

Olipa mahtava reissu! Saimme tutustua yliopistokaupunki Jyväskylän upeisiin kohteisiin sekä risteillä kauniin Päijänteen aalloilla. Tärkeintä oli kuitenkin kanssamatkustajat, joiden kanssa oli mukava viettää aikaa ja rupatella. Iloinen puheensorina kuuluikin koko matkan ajan eikä naurunremahduksetkaan olleet kortilla. Aurinkokin hymyili välillä kilpaa reissaajien kanssa.

Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos kuskeillemme! Hyvää kesän jatkoa kaikille!



sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät