25.6 C
Alajärvi
perjantai 24.5.2024
MAINOS

Kehutaan tai sitten ei

Pesis on peleistä suomalaisin ja suomalaisinta on valittaa suurin piirtein joka asiasta. Valitetaan joko isoon ääneen tai mieluummin hiljaa kyräillen ja itsekseen jupisten. Mutta valittaja on lähes aina oman itsensä kanssa siitä samaa mieltä, että valitus on aiheellista.

Jos ilonaiheita kuitenkin. Itä–Länsi-karavaani vaeltaa elokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi Sotkamoon. Alajärven Ankkureiden nuorukainen Elmeri Koivusalmi kuittaa historiankirjoihin uransa ensimmäisen arvo-ottelun. Häntä ei aikaisemmin ole nähty myöskään poikien arvo-ottelukohtaamisissa. Hyvä huomio ja hieno veto Jouni Itävalolta!

MAINOS

Sitten valitetaan.

Mansen Juha Puhtimäki valittiin Lännen joukkueeseen yleisöäänestyksen perusteella. Idästä samaan ylsi mahtikautta pelaava Joensuun Mailan Elmeri Lieto. Äänestys on äänestys ja tulosta täytyy kunnioittaa. Mutta jos – ja jos – Puhtimäki olisi jäänyt äänestyksessä toiselle sijalle tai huonommin, olisi Lännen syöttölautanen todennäköisesti Vedon Teemu Kinnusen tonttia. Tai ehkä ykköslukkariksi olisi nostettu Tahkon kovavireinen ja otteluun valittu Petteri Alanen. Spekulaatioissa ei voi ohittaa Kinnusen tapaan rannalle jätettyä Pattijoen Urheilijoiden 19-vuotiasta Topi Stilliä. Kannattaa painaa nimi mieleen, ellei ole jo. Tästä Topista kuullaan vielä. Mutta väitän, että Kinnunen, Still ja myös Alanen ovat loistaneet lautasen äärellä vähintään yhtä kirkkaasti kuin Puhtimäki.

Järviseutulaislasien läpi katsottuna näkö sumenee ja kirjaimet hyppivät läppärin näytöllä, kun pelaajalistasta näkyy useamman vilkaisun jälkeen puuttuvan Vedon multitalenttijokeri Jere Saukko! Saukko ei ole lyöjänä Lännen jokeriosastolle valitun Mansen Perttu Ruuskan tasoa. Kuitenkin äskettäin Kuukauden jokeriksi valittu ”Jari” kuuluu maan varmimpiin kentälle menijöihin, omaa maagisen pystärin ja osaa myös vaihtajan ja kotiuttajan hommat. Saukosta puhutaan usein etenijäjokerina, mutta hänen repertuaarinsa on paljon laajempi kuin pelkästään ajokoiran roolia vetävän jokerikollegan. Lännellä on kaksi lyöjäjokeria ja lukkareista toinen joutuu tai pääsee jokeriosastolle. Saukolla on tähän komboon valinnan kannalta hieman hankala erikoisala.

Se mietityttää, että tekikö Jouni Itävalo Manse PP:n Henri Puputin kohdalla ”Kodet” eli tonikohoset ja ainakin osin plaraili menneiden vuosien tähtihetkiä ja menestystä. ”Pudu” tosin löi Superpesis-uransa sadannen kunnarin tuossa ennen heinäkuun puoltaväliä ja on edelleen mainio takakentän tilkkijä. Nelikymppisellä on pelivuosia rutkasti takana ja ehkä jokunen vielä edessä. Lyöjätilastossa hän majailee parinkymmenennen sijan tuntumassa ja kärkkäritilastossa 40:n tietämillä.

Ikärasismi ei kuki tällä palstalla Puputin tai edes Vedon Janne Mäkelän kohdalla! ”Mäksä” nähdään Lännen paidassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Tässä valinnassa voi huoletta tuijottaa kuluvan kauden tilastoihin ja ehdottomasti kiinnittää katse konkarin tekemiseen. Kun lyötyjen juoksujen määrä on päälle 60:n, on esittää konkreettisesti jotain, mikä näkyy sekä oman joukkueen tuloksessa että katsojille. Kumura on kohdallaan ja näpyt osuvat millintarkasti ruutuun. Arvo-ottelupaikka on enemmän kuin ansaittu. Varavahti jännittää, että antaako Lännen pelinjohtaja Tomi Niskanen Mäksälle luvan kokeilla pallonupotusta syksyä ajatellen.

Miesten joukkueen valitsijoilta puuttuu samantapainen räväkkyys, jota naisten joukkueiden valitsijat viljelivät omissa valinnoissaan. No ymmärretään, että valitsijoiden papereissa versaalilla kirjoitetut valitaan eli pannaan parasta pöytään ja tähdätään voittoon. Tänä vuonna naisten joukkueissa ensikertalaisia on peräti 11 ja miehissä seitsemän.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät