13.8 C
Alajärvi
perjantai 24.5.2024
MAINOS

Salla laittaa alajärveläiset liikkeelle

– Tykkäsin jo ala-asteella liikunnasta kaikin puolin. Kun yläasteella tuli ensimmäiset työelämään tutustumisjaksot, olin esimerkiksi fysioterapeutin työhön tutustumassa. Olen nuoresta pitäen ohjannut erilaisia liikuntaryhmiä. Yläasteella minulla oli toive, että minusta tulee liikunnanopettaja tai fysioterapeutti, muistelee Alajärven kaupungin tuore liikuntakoordinaattori Salla Hemminki.

Liikunnanopettajaa Sallasta ei tullut, mutta liikunnanohjaaja ja fysioterapeutti kuitenkin. Hän on suorittanut muiden muassa myös uimaopettajan, erityisuimaopettajan ja vesiliikunnanohjaajan tutkinnot.

MAINOS

Salla Hemminki on opiskellut myös kokiksi. Kokin ammatista hän ammentaa lisätietoa ravitsemukseen liittyvistä asioista. Eikä siinä vielä kaikki! Hän suorittaa parhaillaan työn ohella ja monimuoto-opiskeluna ylempää ammattikorkeakoulututkintoa liikunta-alan kehittämisestä ja johtamisesta. Opinnot alkoivat vuosi sitten ja kestävät kahdesta kolmeen vuotta.

– Minulla on ollut aina halu kehittyä, kehittää omaa ajattelumaailmaa – ettei jämähtäisi paikoilleen. Minun tapani toimia ja tehdä on liikkuva, myös tässä. Kun kaikki on saatu kuntoon ja valmiiksi, voi lähteä hakemaan uutta ja miettiä, onko jokin palikka, joka minulta puuttuu. Voisinko saada jotakin itselleni, että pystyisin kehittämään työtä sekä oman itseni kannalta että asiakkaiden kannalta?

Monipuolinen tehtävä

Kotikaupungissa auennut liikuntakoordinaattorin paikka herätti Sallan mielenkiinnon. Kuntapuolella työskentelyyn hän tutustui työskennellessään Kurikan kaupungilla erityisryhmien liikunnanohjaajana. Laajan tehtävänkuvansa hän kokee monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi.

Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi vesiliikunnan ja jumppien ohjaukset, toimistotehtäviä, ryhmäliikuntavuorojen ja tapahtumien suunnittelua sekä vaikkapa mainosten tekemistä. Liikuntakoordinaattori tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kaupungin nuorisopuolen kanssa. Työtä tehdään myös yli kuntarajojen.

– Haluan olla osaltani vaikuttamassa kuntalaisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen Alajärvellä. Yhteistyön tekeminen eri verkostojen kanssa on myös rikkaus. Perinteeksi muodostunut Alajärven urheilugaala on seuraava iso tapahtuma, jonka pääsen toteuttamaan.

Alajärveläiset ovat Salla Hemmingin mukaan monipuolisia liikkujia. Paikkakuntalaiset pitävät kunnostaan huolta esimerkiksi hiihtämällä, pyöräilemällä, kävelemällä, lenkkeilemällä ja uimalla.

– Uimahalli on isossa osassa liikuntamahdollisuuksia, se monipuolistaa tarjontaa.

Kampanjoita ja elintapaohjausta

Alajärveläiset ovat innostuneet osallistumaan erilaisiin liikuntakampanjoihin. Mestarisuksittelija, -pyöräilijä ja -kävelijäkampanjat kertovat siitä, että Alajärvellä on kiinnostusta oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Väki osallistuu kampanjoihin Salla Hemmingin mukaan tosi aktiivisesti.

– Kävelykampanja jatkuu koko vuoden. Ui elämäsi kuntoon -kampanja alkaa lokakuussa.

Hyvinvointialueiden muutoksen voimaantulon jälkeen kunnille tulee järjestettäväksi elintapaohjaus.

– Se on varmasti suurin kehittämisen alue.

Omasta kunnostaan Salla kertoo huolehtivansa harrastamalla liikuntaa sopivassa suhteessa esimerkiksi lenkkeilemällä, uimalla ja keilaamalla.

– Syksyllä on tarkoitus polkaista taas käyntiin lihasharjoittelupuoli.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät