0.8 C
Alajärvi
torstai 25.4.2024
MAINOS

SPR Soinin Ystäväkerho on odotettu kokoontumispaikka

SPR Soinin pitkäaikaisiin toimintamuotoihin kuulunut Ystäväkerho on aina yhtä odotettu. Kun toimintaa jo kymmenen vuoden ajan vetänyt Saara Kivikangas alkoi keväällä miettiä luopuvansa tehtävästään, niin mieli muuttui kesän edetessä ja ihmisten toistuvasti kysellessä, koska taas aloitetaan?

Nyt se päivä on koittanut, sillä Ystäväkerhon syyskausi starttasi syyskuun alkupuolella ja seuraava kokoontuminen on luvassa 21.9. Ystäväkerho järjestetään joka toinen torstai kello 12-14 Soinin Kahvituvalla ja vuoroviikoin torstaisin seurakunta järjestää seurakuntatalolla vastaavaa tapahtumaa.

MAINOS

Ystäväkerhon nykyinen kokoontumispakka Kahvituvalla on mainio, sillä siellä on tilaa olla ja jutustella isommallakin porukalla. Välillä osallistujia olikin viime talvena jopa 18, vähimmilläänkin kymmenen, ja tavallisesti viitisentoista. Kukin tulee mukaan sen mukaan, miten pääsee, sillä Ystäväkerhossa käyminen ei sido mihinkään!

– Tänne ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet! Kaikki otetaan lämpimällä sydämellä vastaan, Saara sanoo. Kannattaa edes kokeilla, olisiko tässä porukassa mukavaa olla, sillä kokeilussa ei menetä mitään!

Ystäväkerho aloitetaan aina ensin kahvittelulla ja niin tykätty paikka on, että kun kello on varttia vaille 12, tupa on jo kokolailla täynnä. Puheensorinaa riittää ja kaikki viihtyvät.

Kahvittelun jälkeen on vuorossa kerholaulu, joka on Hiljainen tienoo. Kerholaisia liikutti aikanaan syvästi heidän huomatessaan, että kyseinen kappale on myös Ukrainan kansallislaulu.

Laulun jälkeen pidetään pieni hartaushetki ja sen jälkeen on luvassa mukavaa ohjelmaa. Joskus vähän jumpataan kehoa tai aivoja, luetaan, lauletaan ja pelataan pelejä. On sanapelejä, arvoituksia ja bingoakin toisinaan.

Erilaisten virikkeiden keksimisessä riittääkin puuhaa, mutta onneksi Saaralla on apuohjaajana hommassa Kirsti Lahtinen, jonka kanssa kerhokertoja voidaan ideoida yhdessä.

– Lopuksi laulamme aina yhdessä laulun Kultaiset vuodet ja päätämme kerhon isä Meidän -rukoukseen, Saara kertoo ja kertoo, että kerholla on hengellinen tausta.

Kerhoon ovat tervetulleita aivan kaikki, ikärajaa ei ole alas- eikä ylöspäin. Ystävyys on yhtä tärkeä voimavara ihan jokaiselle ja kerhossa on luontevaa tutustua uusiinkin ystäviin!

Kerholaisia on ollut mukana niin Soinin keskustasta kuin kyliltäkin, mutta erityisen mielellään mukaan toivottaisiin enemmän väkeä myös kyliltä. Kulku keskustaan on monille se ongelma, johon apua toivottaisiin nuoremmilta.

– Joka vuosi tänne kuitenkin tulee uuttakin väkeä, eli ei tarvitse pelätä olevansa ainoa uusi porukassa, Saara kannustaa ja toteaa, että vaikka Ystäväkerhon vetäminen suunnitteluineen ottaa häneltä paljon aikaa, se on myös hyvin antoisaa. – Joka kerta täältä lähtee pois todella onnellisena!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät