0.4 C
Alajärvi
tiistai 27.2.2024
MAINOS

Kiitoksen paikka toimijoille

Suomen Punaisen Ristin Vimpelin osaston vapaaehtoisten virkistys- ja kiitosillassa oli monta ilon aihetta. Vapaamuotoisen illan aikana vaihdettiin kuulumisia, puhuttiin vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä ja tutustuttiin Vimpelissä asuviin maahanmuuttajiin. Keskustelu oli vilkasta.

Lokakuun puolivälissä Suomen Punaisen Ristin Vimpelin osasto järjesti ystäväkurssin, jolle osallistui 18 kiinnostunutta. Puheenjohtaja Terttu Viita kertoo, että kurssille osallistuttiin sekä Vimpelistä että Alajärveltä. Osaston jäsenet toimivat monin eri tavoin. Viita kertoo osaston lahjoittaneen vapaaehtoisille lankoja, joista neulotaan villasukkia.

MAINOS
SPR:n vapaaehtoiset toimivat monella eri tavalla myös oman paikkakunnan hyväksi. Osasto lahjoitti jäsenilleen lankaa, joista neulotaan monta sukkaparia tuomaan lämpöä.

– Osaston jäsenet ovat neuloneet 50 paria sukkia, jotka lahjoitettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vimpelin paikallisyhdistykselle ja Moms for Kids ry:lle. Vapaaehtoisemme olivat äskettäin avustamassa Vimpelin terveysasemalla järjestetyssä walk in -rokotuksessa. Päivän aikana terveysasemalla kävi 403 ihmistä hakemassa rokotuksen itselleen.

Yhdessäoloa ja toimintaa

SPR:n Vimpelin osasto täytti 70 vuotta vuonna 2021. Juhlan kunniaksi Vimpelin kirkossa järjestettiin Vetelin Poikakuoron konsertti, joka veti kirkon täyteen ihmisiä. Konsertista pääsi nauttimaan vapaaehtoisten virkistys- ja kiitosillassa, sillä konsertin tallenne oli kaikkien paikalle saapuneiden katsottavissa.

Suomen kielen kurssia maahanmuuttajille vetävä Lea Vasalampi oli tuonut mukanaan kurssilaisia tutustumaan SPR:n vapaaehtoisiin. Toiveissa on saada maahanmuuttajista uusia toimijoita osastoon.

Lokakuun ystäväkurssilaisista paikalle oli saapunut muiden muassa Ritva Malinen, joka kertoo jääneensä elokuussa eläkkeelle ja tunteneensa, että haluaa tehdä jotakin mukavaa. Hän myös halusi kuulua johonkin ryhmään. Halu uusien ihmisten tapaamiseen ja auttamiseen juontaa juurensa jo Malisen lapsuudenkodista, jossa opetettiin kaikkien ihmisten olevan samanarvoisia.

Malinen kertoo jo saaneensa ystäväpyynnön ja vastanneensa siihen. Suunnitelmissa on tavata pyynnön kohteena ollutta henkilöä myöhemminkin, esimerkiksi ulkoilun merkeissä. Eikä hän pane pahaksi sitäkään, jos saa vielä toisen ystäväpyynnön.

– Voin suositella ystäväkurssin käymistä. Voi olla ihmisiä. jotka harkitsevat asiaa, mutta eivät saa rohkeutta. esimerkkien ja keskustelujen kautta tulee sellainen varmuus, että kyllä minäkin uskaltaisin aloittaa kurssin. Kurssilla oli monen eri taustan ihmisiä.

SPR:n toiminta on imaissut Ritva Malisen muutenkin mukaan. Hänet on valittu Vimpelin paikallisosaston hallitukseen.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät