4.2 C
Alajärvi
sunnuntai 26.5.2024
MAINOS

Lehtimäen token taidenäyttely kertoo hämmästyttävästä lahjakkuudesta

Lehtimäen toimintakeskuksen asiakkaina olevat kuusi miestä ovat ohjaajiensa tuella taiteilleet menneen talven aikana monin eri tekniikoin ja eri ideoiden pohjalta.

Ilmassa on ollut todellista oppimisen ja tekemisen riemua. Ohjaajilla Kati Roposella ja Tarja Elglandilla ei kumpaisellakaan ole taidepuolen koulutusta, mutta naisilta on löytynyt sitäkin enemmän halua oppia, etsiä ideoita ja testata niitä käytännössä yhdessä asiakkaiden kanssa.

MAINOS

Ja lopputulos on sanalla sanoen hämmästyttävä. Lehtimäen kirjastossa toukokuun loppuun saakka esillä oleva taidenäyttely ”Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan” tuo esille toimintakeskuksen väen luovuuden ja lahjakkuuden, näitä tauluja ottaisi ilomielin omalle seinälleen!

Toke-taulu löytää paikkansa token seinältä. Siinä kuvataan oivallisesti, mitä kaikkea toimintakeskuksen päivät pitävät sisällään!

Kierrätystä ja ideoita Pinterestista

Tarja kertoo, että ajatus taidenäyttelystä syntyi reilu vuosi sitten, koska Lehtimäen token porukka on varsin taiteellista.

Niinpä Elämänlaaturahastolta anottiin ja saatiin tukea taidevälineiden hankintaan, mutta pitkälti taide on kuitenkin syntynyt kierrätysperiaatteella.

– Olemme keränneet materiaalia luonnosta ja saaneet sitä lahjoituksena lehtimäkeläisiltä, Tarja kertoo ja kiittää sitä, miten hyvä kulttuuri Lehtimäellä on. – Täällä ollaan todella suvaitsevaisia ja halutaan tukea token toimintaa.

Ideoita taidenäyttelyyn valmistettujen teosten tekniikoihin ohjaajat ovat hakeneet muun muassa Pinterestista ja kaikkia niitä on ensin kokeiltu asiakkaiden kanssa, ennen kuin on ryhdytty tekemään varsinaista teosta.

Osa esillä olevaista isoista töistä on asiakkaiden yhdessä tekemiä, jolloin jokainen on antanut siihen oman panoksensa oman vahvuutensa mukaan. Osa teoksista on kunkin asiakkaan yksin tekemiä.

Tämä näyttävä teos on tehty vanhan sängyn pohjasta. Myös jouluvalot ovat löytäneet siinä uuden käytön.

Erityisen maininnan ansaitsevat lastamaalauksella tehdyt taulut. Niissä työvälineenä on ollut ikkunalasta ja akryylimaalit. Lopputulokset ovat todella upeita, jokainen tekijä saa olla todella ylpeä taulustaan. 

Yhteen suureen teokseen työtä alkuun laitamassa ja opastusta antamassa kävi kuvataideopettaja Ulla Hautamäki erään aamupäivän aikana.

Tämän työn myötä ja siksi, että yllättävän monissa teoksissa on kukkia – vaikka miehet ovatkin tekijöinä – näyttelyn nimeksi tuli ”Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan”. Tämä nimi paitsi kuvastaa esillä olevaa taidetta, myös kertoo siitä, että kaikilla on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun eikä ketään saa kohdella eri tavalla esimerkiksi sukupuolen tai vaikkapa vamman takia.

Kati ja Tarja eivät voikaan olla hämmästelemättä sitä, miten hyvin tämä ajatus Lehtimäellä toteutuu. – Täällä meistä jokaisen on hyvä olla omana itsenämme ja niin myymälässämme kuin erilaisissa esityksissämme on aina runsaasti kävijöitä ja yleisöä, he kiittävät.

Toivottavasti mahdollisimman moni tutustuu nyt myös näyttelyyn ja taiteilijat toivovat erityisesti, että kaikki muistaisivat kirjoittaa nimensä vieraskirjaan ja jos näyttely on herättänyt ajatuksia, niin niitä olisi mukava lukea vieraskirjasta!

Rentoa tekemistä

Vaikka näyttelyyn on talven aikana työstetty mittava määrä taidokkaita töitä, niin missään vaiheessa niitä tehdessä ei ole unohdettu rentoutta. Näyttelyn taiteilijat vakuuttavat, että kivaa on ollut.

Taiteen tekeminen on haastanut niin ohjaajia kuin asiakkaitakin, ja onnistumisen ilo on ollut korkealla. Talvikuukaudet ovat sujuneet nopeasti taiteen parissa! Selvää onkin, että taiteen tekeminen Lehtimäen tokessa jatkuu myös ensi talvena.

Kun näyttely on ohi, osa töistä tulee koristamaan token seiniä ja osan taitelijat vievät koteihinsa. Jotkut  töistä tulevat todennäköisesti myyntiin token myymälään, josta nopeimmat ehtivät ne napata itselleen!

Tuula Jokiaho

Ikkunalastalla ja akryyliväreillä on saatu aikaan hämmästyttävän hienoja tauluja. Jos nämä teokset tulevat näyttelyn jälkeen myyntiin token myymälään, niin omakseen sellaista haluavan kannattaa pitää kiirettä!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät