Jamin opiskelijat kaipaavat suomalaisia ystäviä – Ystävyyden Kylä kutsuu mukaan meistä jokaista!

Julia Abramova ja Arina Feshehenko toivovat, että lauantaina Ystävyyden kylään Suvirantaan tulisi mahdollisimman paljon paikallisia asukkaita! He toivovat mukaan myös nuoria, sillä olisi ihanaa saada paikallisia ystäviä myös omasta ikäluokasta!
Mainos[adrotate banner="3"]

Jamilla opiskelee paljon ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita ja heidän keskuudessaan on noussut halu paitsi oppia suomen kieltä, myös tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja saada suomalaisia ystäviä.

Julia Abramova ja Arina Feshehenko ovat kaksi näistä opiskelijoista, joille saapuminen Jamille ja opiskelu siellä ovat jo avanneet suomalaisuutta ja kulttuuriamme niin paljon, että heidän suunnitelmansa tulevaisuuteen ovat saaneet uuden suunnan.

MAINOS

Puutarhuriksi opiskeleva Julia aloittaa syksyllä myös lukio-opinnot ja valmistumisensa jälkeen hän pyrkii yliopistoon tähtäimenään englannin kielen opettajan tutkinto.

Arinalla taas on jo kotimaastaan Venäjältä yliopistotutkinto ekologian ja luonnon alalta, mutta myös hän on Suomessa opiskellessaan saanut innon pyrkiä yliopistoon myös täällä. Tähtäin on biologian ja ekologian opinnoissa.

– Haluamme tutustua suomalaisiin ja saada ystäviä, nuoret naiset toteavat. Tärkeää on myös oppia suomen kieltä yhä paremmin.

Julia ja Arina innostuivat jatko-opinnoista Suomessa tänne tultuaan, opittuaan jo palasia kulttuuristamme ja ymmärrettyään, että opiskelu olisi mahdollista, vaikka taustalla on jo jokin toinen tutkinto. Venäjällä opiskelemaan pääsy on hyvin vaikeaa, jos hakijalla on jo jokin tutkinto.

Näistä syistä ajatus siitä, että he olisivat Jamilla vain opiskelijana tuntematta ympärillä olevaa yhteisöä, ei enää tunnu hyvältä. Heillä on selkeä tavoite oppia kieltä paremmin, oppia kulttuuria ja saada ystäviä – tulla osaksi yhteisöä.

Ystävien löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa ja siksi maaliskuussa opiskelijoiden, Moms For Kidsin sekä Etelä-Pohjanmaan NNKY:n kanssa toteutettu Naisten päivän ilta olikin mahtava avaus molemminpuoliseen tutustumiseen. Ulla Anttila Momseilta kertoo, että iltaan lähti peräti 60 naista ja kokemus oli ihana!

Ihmiset tutustuivat toisiinsa yhteisen tekemisen äärellä ja yhteinen kysymys oli, koska seuraavan kerran?

No nyt, ensi lauantaina 4.5. kello 11-15 Suvirannassa on vapaamuotoinen Ystävyyden kylä -tapahtuma, joka on avoin aivan kaikille ja sinne voi tulla ja mennä omien aikataulujensa mukaan!

Kannattaa siksi vähintään poiketa paikalle ja tulla pieneksi osaksi tukemaan Julian ja Arinan, sekä kaikkien muidenkin alueelle muuttaneiden matkaa kohti unelmia!

Ystävyyden kylä

Ystävyyden kylä -tapahtumaa Suvirannan leirikeskuksessa ovat järjestämässä Alajärven seurakunta, Momssien Yhdessä -hanke sekä Jamin opiskelijat. Tapahtuman ajatuksena on mahdollistaa Järviseudulle muuttaneiden ulkomaalaistaustaisen kotoutumista ja yhteisöön liittymistä.

Päivä on vapaamuotoinen. Tapahtumaan voi tulla omien aikataulujen mukaan viettämään aikaa haluamallaan tavalla: saunoen, makkaraa paistaen, kahvitellen, keskustellen tai Ystävyyden kylän toimintapisteille osallistuen.

Idea Ystävyyden kylästä on lähtöisin Julialta, joka toimiikin kylän ”pormestarina”. Kylän elementtejä pohditaan seurakunnan pastorin Mari Pulkkisen johdolla, yhtä toimintapistettä pitää Julia ja yhtä Momsit.

Ideana on rakentaa taloja eri materiaaleista ja lopuksi sijoittaa ne Ystävyyden kylään. Ajatus on, että jokaiselle on kylässä oma paikka.

Mukaan voi tulla vaikkei haluaisi osallistua toimintapisteisiin, sillä tarjolla on makkaraa paistettavaksi ja saunaankin pääsee. Tärkeintä on tulla tutustumaan ihmisiin, viettää aikaa yhdessä ja kohdata toinen toisiamme.

Paikalle voi tulla ennakkoon ilmoittelematta. Mukaan tarvitsee vain asenteen, että on valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Opiskelijat toivovat erityisesti, että mukaan lähtisi nuoriakin, heidän ikäistään väkeä, mutta kaikki muutkin ovat tervetulleita!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliSoinissa liikutaan ja nautitaan luonnosta!
Seuraava artikkeliLapsille uimakouluja Alajärvellä – pyöräilykausi käyntiin vauhdikkaasti!