Golfpallo saa kyytiä Lappajärvellä – Hyväntekeväisyyshuutokaupassa todellisia herkkupaloja

Albatlossi kuuluu Lappajärven golfkentän erikoisuuksiin.
Mainos[adrotate banner="3"]

Lappajärven golfkentällä operoiva Järviseudun Golfseura lähtee uuteen kauteen tavallisuudesta poikkeavissa tunnelmissa kentän läheisyydessä toimineen Hotelli Kivitipun suljettua ovensa. Lappajärven Loma-Golf Oy:n toimitusjohtaja Keijo Keskinen sanoo majoitusta riittävän silti runsaasti.

– Siitä pitää huolen Aquarius Resort. Heillä on tarjolla runsaasti hotellitasoista majoitusta sekä mökkimajoitusta, eli tilanne on sillä saralla varsin hyvä.

MAINOS

Kentän puolella Järviseudun Golfseurassa panostetaan vahvasti koulutukseen.

– Kaikenikäisen starttikurssit pyörähtävät käyntiin toukokuussa. Kokonaisuuteen kuuluu koulutuspäivän lisäksi kymmenen yhdeksän reiän harjoituskierrosta sekä kertausosio. Kurssi antaa lisäksi JGS:n jäsenyyden vuodeksi.

JGS:ssa panostetaan myös aiemmin golfia pelanneisiin sekä sen jälkeen taukoa lajista pitäneisiin.

– Tarjoamme matalankynnyksen paluun golfin pariin. Se tarkoittaa sitä, että järjestämme harjoittelua sekä mahdollisuuden palata lajin pariin kokeneempien pelaajien kanssa.

Mainiot puitteet

Lappajärven golfkenttä koostuu kahdeksastatoista väylästä, joiden ympärillä riittää niin metsää kuin vettä. Tarjolla on myös mainiot olosuhteet harjoitteluun.

– Uuden puolen peliväylien läheisyydessä on kolmen par 3 -väylän kokonaisuus, missä aloittelijankin on helppo harjoitella lajia.

Käytössä on myös hiljattain käyttöönotettu uusi harjoittelualue.

– Päätien alikulun ja ykkösväylän avauspaikan vieressä sijaitsevalle harjoitusalueelle on helppo siirtyä lossin avulla suoraan klubilta. Alueella on myös lähipelipaikka, missä voi harjoitella muun muassa puttaamista.

– Lisäksi lyöntipaikoilla voi lyödä palloa verkkoon. Tällä tavoin on mahdollisuus lämmitellä ennen pelikierrokselle lähtöä vaikkapa omilla palloilla.

Kentällä tullaan tekemään myös uudistuksia. Väylän kaksitoista, eli saariväylän uudistus alkaa elokuussa.

– Mikko Ilosen omistama Ilonen Design hoitaa suunnittelun ja toteutuksen. Päämääränä on Suomen kaunein par 3 -väylä. Muutostöihin on ulkopuolinen rahoitus. Kahdeksantoista väylän avoinnaolo varmistetaan uudistuksen tekoaikana kenttäjärjestelyillä.

Paljon tapahtumia

JGS:n kisakausi käynnistyy 18.toukokuuta. Ladyt Lakeuksilla –kiertueen osakilpailulla. Varsinainen kauden avaus, Lappajärvi Open pelataan 25.toukokuuta.

– Kisoja on tuosta lähtien läpi kauden viikoittain.

Kauden kohokohta on 8.-11. elokuuta järjestettävä The 59 Fund Kivitippu Classic -tapahtuma. Osa kisan tuotosta sekä 9. elokuuta pidettävän huutokaupan tuotto lahjoitetaan huippugolfari Mikko Korhosen 59 Fundille edistämään nuorten golfareiden taivalta kohti ammattilaiskenttiä.

Myynnissä on todellisia herkkupaloja, joista maukkain on viime vuonna Italiassa pelatun Ryder Cupin lippu, jota koristaa kolmen golflegendan nimikirjoitukset: Nick Faldo, Ian Woosnam sekä Colin Montgomerie. Lisäksi myydään muun muassa NHL-seura Dallas Starsin suomalaistähtien Roope Hintzin sekä Miro Heiskasen nimikirjoitetut pelipaidat.

Golfklubilla on myös mainio ravintola, josta vastaa Daniel Pakullan johtama Daniel’s Grillbar.

– Tarjolla on suomalaista ja saksalaista ruokia sekä monenalaisia juomia.

Edellinen artikkeliRunonlausuntaa ja haitarimusiikkia Soinissa ja Lappajärvellä
Seuraava artikkeliHanmoodon SM-kultaa Alajärvelle