-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Jamin alumiinialan koulutus hakee uusia toimintamuotoja

Järvi-Pohjanmaan ammatti-instituutin alumiinialan koulutus Lappajärvellä hakee parhaillaan uusia toimintamuotoja. Rehtori Jouko Kuismin kertoo, että tuotekehitys tulee todennäköisesti olemaan jatkossa keskeisessä roolissa.

Robottihitsausta opiskellaan Jamin Lappajärven toimipisteessä niin nuoriso- kuin aikuiskoulutuksessakin. Robottia aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäelle esittelemässä opettaja Jukka-Pekka Varila.
Robottihitsausta opiskellaan Jamin Lappajärven toimipisteessä niin nuoriso- kuin aikuiskoulutuksessakin. Robottia aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäelle esittelemässä opettaja Jukka-Pekka Varila.

– Viime vuonna olemme saaneet perusinfran kuntoon ja nyt haemme muotoa siihen, miten toimintaa jatkossa toteutetaan. Kesän aikana mietimme uutta alkua ja tavoitteena on koulutuksen tehokkuus, Kuismin toteaa.

MAINOS

Alumiinialan koulutus on hyvin tärkeää Järviseudun seutukunnassa akselilla Hoisko-Vimpeli, mutta myös muualla. – Yrittäjien kanssa asiasta onkin siksi keskusteltu ja tullaan edelleen keskustelemaan.

Kuismin arvioi, että ensimmäisenä kehittämishankkeena tulee olemaan tuotekehitys -koulutushanke, joka toteuduttuaan jo itsessään synnyttää muutakin koulutustarvetta.
Alumiinihitsauksella on Jamissa vahva rooli sekä aikuis- että nuorisopuolella. Nyt kuitenkin tilanne on sellainen, että uusi toimintamalli on tarpeen.

Opettaja Jukka-Pekka Varila kertoo, että nuorisopuolella alumiinihitsausta on alan koulutuksessa melko paljon ja myös robottihitsausta opetellaan toisena ja kolmantena vuonna. Aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäen mukaan aikuispuolella alumiinihitsausta opitaan lähinnä työvoimapoliittisissa koulutuksissa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät