Pohjanmaa laiturissa Suomenlinnassa heinäkuussa 2010. Kuva: Wikipedia.

Miinalaiva Pohjanmaa seilaa ensi kesän Alajärvellä!

Miinalaiva Pohjanmaa on myyty toistaiseksi nimeämättömälle matkailualan yrittäjälle, joka on ilmoittanut laivan tulevan käyttötarkoituksen olevan risteilytoiminta Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä.

Risteilytoiminta käynnistyy pian Vapun jälkeen ja varauksia mm. koululaisryhmille on myyty ennakkoon jo merkittävissä määrin. Miinalaivan myötä koko Järviseudun seutukunnan matkailu saa merkittävän piristysruiskeen.

Miinalaiva Pohjanmaa oli Suomen merivoimien lippulaiva, joka toimi koululaivana. Kriisiaikana laivan tehtävänä oli toimia johtoaluksena ja miinalaivana. Se on valmistunut vuonna 1978 ja tyypiltään Pohjanmaa-luokan jäissä kulkukykyinen miinalaiva ja luokan ainoa alus. Koneina siinä on kaksi Wärtsilä Vasa 16V22 -dieselmoottoria, ja sen toimintamatka on 3500 meripeninkulmaa.

Pohjanmaan päätehtäviä olivat miinoitus, koululaivatehtävät ja osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Alus osallistui vuosittain pidettäviin kansainvälisiin harjoituksiin ja koulutti vapaaehtoisia merisotilaita kriisinhallintatehtäviin. Koulutuspurjehduksilla se vieraili ulkomaisissa satamissa.

Miinalaiva Pohjanmaan miinoitusjärjestelmä on alan parhaimmistoa Suomen puolustusvoimien mukaan, minkä ansiosta se voi tehdä hyvin tarkkaa, lähes automaattista miinoitusta.

Vuoden 2011 aikana Pohjanmaa osallistui Euroopan unionin merirosvouden vastaiseen Atalanta-operaatioon Adenin lahdella tehtävänä suojella ruokakuljetuksia. Se saapui alueelle 1. helmikuuta.

Syksyllä 2013 Hämeenmaa siirtyi Pansiosta Upinniemeen korvaamaan Pohjanmaan, joka jäi Upinniemeen odottamaan lopullista kohtaloaan. Pohjanmaa pantiin myyntiin, ja se poistui käytöstä 2015. Alkuun oli suunnitelmana, että mikäli sopivaa ostajaa ei löydy, se joko romutetaan taikka museoidaan.

Laivaa suunniteltiin jo romutettavaksi, mutta lopulta sen ostajaksi löytyi yksityisen matkailuyrittäjä Järvi-Pohjanmaalta.

Laiva tuodaan Alajärven satamaan tänään!

Perusteena kaupan solmimiselle oli se, että kyseisen yrittäjän suunnitelmat laivan käyttötarkoituksesta ovat konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia. Alajärvi on laivan kululle paikoin hieman liian matala, mutta tämäkin asia hoitunee jo tulevan kesän aikana suoritettavin ruoppauksin.

Ruoppauksia tehdään ensivaiheessa laivan kulkureitillä ja myöhemmin kattaen koko järven, jotta turistit voivat laivalta käsin käydä ihailemassa mm. ranta-asukkaiden grillikatoksia ja puutarhojen istutuksia.

Laivalle odotetaan jo ensimmäisen kesän aikana useita kymmeniä tuhansia kävijöitä ja sen työllistävä vaikutus tulee olemaan merkittävä.

Alajärvelle on jo suunnitteilla uudentyyppistä, nopeasti pystytettävää konttimajoitustilaa matkailijoiden tarpeisiin. Kontit tulevat olemaan yksiöitä omalla minikeittiöllä ja täysin varustellulla kylpyhuoneella. Niitä pystytetään tyhjille tonteille eri puolille kaupunkia, osa myös omakotitaloalueille.

Myös Seinäjoen lentokenttä herää kaupan myötä uuteen eloon, koska ulkomaisten turistien paikalle pääsyn mahdollistamiseksi käynnistyvät kentältä säännölliset reittilennot alkuvaiheessa ainakin Brysseliin, Berliiniin ja Pariisiin. Lontoo ja Japani tulevat reittivalikoimiin myöhemmin kesällä.

Ensimmäisen kokemuksen Miinalaiva Pohjanmaasta voi saada jo tänään, sillä laiva siirretään Vaasan satamasta Alajärven Kirkkorannan veneidenlaskupaikalle erikoiskuljetuksella.

Kuljetus starttaa Vaasasta kello 11.30 ja suunnitelmien mukaan se on perillä Alajärvellä kello 14.30. Koska kuljetus on erikoisleveä ja -pitkä, tie tulee olemaan suljettu muulta liikenteeltä jaksoittain ja muiden tiellä liikkujien tulee varautua viivästyksiin.

Yrittäjän mukaan laiva kastetaan uudelleen Miinalaiva Alajärveksi vielä tänään, Aprillipäivän iltana 1.4. kello 18 juhlallisin menoin. Nimiäisiin ovat kaikki tervetulleita!

Tuula Jokiaho