0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kyyjärvellä Vuoden yrittäjäpalkinto Parturi-kampaaja Helenalle

Kyyjärveläinen Helena Holopainen toimi vuonna 1984 kesän ja joulun kiireapulaisena kampaamossa. Tämän jälkeen hän teki työtä muilla aloilla, mutta kipinä oli mieleen jäänyt, sillä vuonna 1990 alkoi Helsingissä vuoden kestävä Pepe Åhmanin parturi-kampaamokoulutus. Helena hakeutui ja pääsi opiskelemaan.

Heti valmistumisen jälkeen Helena muutti Möksyyn ja pian paikallinen kampaaja soitti juuri valmistunutta Helenaa tuurausapulaiseksi.

MAINOS

Tästä puhelinsoitosta lähtien Helena Holopainen on ollut parturikampaajan työssä Kyyjärvellä jo 25 vuotta.

– Kyllä se kipinä tähän työhän on ollut pienestä lähtien. Kammattiin lapsena paljon toisten hiuksia, Helena muistelee.

Parturi-kampaajan työpäivät muodostuvat enimmäkseen hiustenleikkauksista sekä -värjäyksistä. Kampauksia tehdään jonkin verran, kesäisin enempi kun vietetään monenlaisia juhlia.

Värjäysten osalta Helena pitää erittäin hyvänä asiana, että värejä tutkitaan ja kehitellään jatkuvasti. Värjäyksissä käytetään kuitenkin suojakäsineitä aina.

Oman työn kannalta tärkeänä asiana vuoden yrittäjä Helena pitää vertaistukea.
Sitä, että saa keskustella toisen kampaajan kanssa. Yhdessä käydään myös pari kertaa vuodessa koulutuksissa, jotka pääsääntöisesti ovat Jyväskylässä ja parin päivän mittaisia. Tuorein koulutus Helenalla on elo-syyskuulta. Koulutuspäivistä jää aina mukaan uusimpia trendejä ja ideoita työhön.

– Asiakkaan kanssa keskustellaan ja suunnitellaan aina aluksi yhdessä mitä tehdään. Yritän ottaa asiakkaan toiveet tarkoin huomioon. Ihanaa on päästä tekemään kampausta tai leikkausta kun saa vapaat kädet luoda jotain asiakkaan näköistä, Helena Holopainen kertoo.

Tärkeänä Helenalle on työssäjaksaminen myös fyysisesti. Työpäiviin tarvitaan hyvät jalkineet ja ehdottomana asiana Helena pitää kunnollista työtuolia. Jo koulutusaikana opeteltiin tekemään työt oikeaoppisesti. Myös käsien hoitoon tulee kiinnitettyä huomiota.

25 vuotta yrittäjänä toiminut Helena Holopainen pitää itsenäisestä työstään. Tässä työssä työ opettaa tekijäänsä ja työssä onnistumiset ovat parhaita ja palkitsevia hetkiä.

– Uudelle yrittäjälle varsinkin alkutaipaleella tilitoimiston apu ja tuki on äärettömän tärkeää. Kun on hyvä pohja ja luottaa omaan tekemiseensä niin pärjää. Kannustan lähtemään tälle alalle, vaikka investointeja alkuun onkin, ei niitä kannata pelätä. Töitä kyllä riittää, Helena kannustaa.

Tanja Kyrönlahti

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät