Aaronin ja Ilarin auringonkukat kurkottavat hurjaan mittaan

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven 4H -yhdistyksellä on jälleen tänä kesänä ollut perinteinen auringonkukan kasvatuskilpailu.
Tänä vuonna kisassa voittamiseksi piti kasvattaa huikean korkea kukka, sillä 10 -vuotiaan Aaron Uusituvan voittajakukka on peräti 260 senttiä pitkä!

Aaronin menestystä siivittää se, että pikkuveli, 8 -vuotias Ilari Uusitupa kasvatti kisan toiseksi korkeimman auringonkukan, jolla silläkin oli korkeutta 211 senttiä!

MAINOS

Aaron ja Ilari kertovat, että auringonkukat esikasvatettiin keväällä sisällä äidin avustuksella. Kevään lämmettyä ne istutettiin talon edustalle kukkapenkkiin, joka jo viime kesästä tiedettiin suotuisaksi paikaksi auringonkukille. – Viime vuonna kasvatin samalla paikalla lähes yhtä korkean auringonkukan, Aaron muistelee.

– Kesällä olemme lannoittaneet kukkia ja kastelleet niitä välillä. Sadetta on kuitenkin riittänyt niin, ettei ole tarvinnut paljon kastella, veljekset kertovat.

Komeat auringonkukat ovat uljaasti kestäneet kesän vaihtelevat säät eikä vielä lokakuun puolivälin lähestyessä halla ole niihin ottanut. Pojat saavatkin vielä seurailla, jaksavatko kukat aueta niissä kunnolla syyssäiden aikaan.

Auringonkukan kasvattajia mukana palkitsemassa oli Alajärvellä Halpa-Halli. Ensimmäisen palkinnon voittanut Aaron Uusitupa sai 50 euron lahjakortin Halpa-Halliin 260 sentin korkuisesta aurongonkukastaan, toisen palkinnon kymmenen euron lahjakortin Halpa-Halliin sai Ilari Uusitupa 211 sentin kukalla, kolmannen palkinnon kymmenen euron lahjakortin Fiia Karjalainen 181 sentin kukalla, neljännen kymmenen euron lahjakortin Siiri Elgland 167 sentin ja viidennen kymmenen euron lahjakortin Tuukka Pallari 156 sentin korkuisella kukalla.

Auringonkukkia laitettiin kasvamaan 4H tapahtumissa kevään ja kesän aikana satoja. 4H -toiminnanjohtaja Krista Savola iloitsee siitä, miten ihana on huomata kuinka hienosti lapset ovat kasvattaneet ja hoivanneet kukkiaan!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliOppisopimus tarjoaa mahdollisuuksia ammattiopinnoista lisäkoulutukseen
Seuraava artikkeliKati Keski-Mäenpään uutuuskirja vie elämään Etiopiassa