-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kunnallisneuvoksen valtuustoura jatkuu

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt vimpeliläiselle Martti Lassilalle kunnallisneuvoksen arvonimen. Lassilan saamaa huomionosoitusta juhlistettiin Vimpelin kunnanvaltuuston viime kokouksessa.

Lassila kertoo, että hänellä on arvonimen saamisesta nöyrä ja kiitollinen mieli. Yhteisten asioiden ajaminen kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa, Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnassa sekä eri toimikunnissa jatkuu edelleen.

MAINOS

34 vuotta Vimpelin kunnanvaltuustossa yhtäjaksoisesti vaikuttanut Lassila laskee, että hän on luottamushenkilöuransa aikana osallistunut noin 3 000 kokoukseen.

Martti Lassila valittiin Vimpelissä varavaltuutetuksi vuonna 1984 SKDL:n listoilta. Hän nousi valtuuston varsinaiseksi jäseneksi seuraavana vuonna.

Sittemmin hän on vaikuttanut myös noin 28 vuotta kunnanhallituksessa tai valtuuston puheenjohtajistossa. Tällä hetkellä hän on Vimpelin kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Hänet on valittu kuluvalle ja edeltävälle valtuustokaudelle Haloo Vimpelin ehdokaslistalta.
– Tehtävät eivät ole hirveän paljon muuttuneet vuosien varrella, hän summaa.

Perusasiat kunnossa

Luottamushenkilöuransa arvokkaimmaksi kokemukseksi nykyisin 66-vuotias Lassila nostaa Eskoon sosiaalipalveluiden kuntayhtymän hallituksen jäsenen tehtävät.

Luottamustehtävä vei yhden päivän kuukaudesta. Uransa tiukimman paikan edessä hän kertoo olleensa, kun Vimpelillä oli käsillä kouluverkkoratkaisuja, jotka johtivat Lakaniemen, Rantakylän ja Sääksjärven koulujen lakkauttamiseen.

Vimpelillä on perusasiat Martti Lassilan mukaan hyvässä kunnossa. 1980-luvun loppupuolella rakennettu liikuntahalli ja 1990-luvun alussa perustettu Avopalvelukeskus Toimela ovat tuottaneet hyvää palvelua ja positiivista signaalia. Lakkautettu Lakaniemen koulu on nykyisin päiväkotikäytössä ja Rantakylän koululla toimii esikoulu.

– Meillä on hyvät päiväkotitilat ja esikoulutilat ja koulutkin suht hyvässä kunnossa, hän muistuttaa.

Haasteita riittää

Vimpelillä löytyy kokeneen kunnalliskonkarin mielestä haasteita. Yksi niistä on talous. Lassilan mukaan menopuoli meinaa karata käsistä. Kiky pienensi kunnan verotuloja 400 000 eurolla ja myös valtionosuudet putosivat edellisvuodesta. Kunnan ennakoituun tulopuoleen tuli noin miljoonan vaje viime vuonna.

Lassilan toiveissa olisi, että uusi hallitus kompensoisi Sipilän hallituksen tekemiä päätöksiä, joilla kuntien taloutta rokotettiin. Mikäli näin tehtäisiin, lähtisi myös Vimpelin talous nousuun.

Lassilan mielestä kunta on jo tehnyt oman osuutensa säästämistoimissa. Käyttötalousmenot eivät saisi Lassilan mukaan mennä yli 17 miljoonan: käyttötalousmenot ovat nyt lähes 17,4 miljoonaa.

– Kuntaan tarvitaan uusia yrityksiä. Elinkeinopuolemme rakentuu kapealle pohjalle. Kun lama alkaa, se iskee ensimmäiseksi rakennuspuolelle, jossa Vimpelin teollisuustuotanto on.

Maaseudun kohtalo yleisellä tasolla ei näytä Martti Lassilan mielestä hyvältä.

– Nyt valtiolta tarvitaan uusia aluepoliittisia päätöksiä. Me olemme omat keinomme jo käyttäneet.

Työ jatkuu

Martti Lassila kuvailee kunnallisen uransa alkua hyväksi korkeakouluksi.

– Edesmennyt Pekka Niemi, Matti Lehto, Sauli Männikkö ja muutama muu konkari saivat hyvän ilmapiirin aikaan ja pääsin siihen mukaan. Se oli koulu, jossa oppi enemmän kuin missään muualla. Aivan samaa ei voi matkia nykyaikana.

– Haluaisin, että hyvin pienessä ydinryhmässä otettaisiin esiin kärkihankkeita ja ryhmän jäsenet veisivät omiin valtuustoryhmiinsä tiedon, jonka jälkeen saataisiin aikaan yhteisöllisyys, että viedään asiat läpi.

Lassila muistelee aikaa, jolloin Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen talous alkoi heikentyä ja Vimpelistä ajettiin alas muiden muassa Järviseudun sairaalan, vuodeosaston ja kuntoutusosaston toiminta työpaikkoineen. Hänen mielestään lakkauttamispäätökset eivät olleet täysin oikeudenmukaisia ja tasapuolisia. Tähän tilanteeseen syntyi puolueista riippumaton Haloo Vimpeli.

– Nyt ilmapiiri on ihan eri mallilla eikä ole mitään asioita, jotka puristaisivat kenkää. Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnassa ja sivistyslautakunnassa on hyvä yhteistyö. Kukaan ei noki ketään ja puoluepolitiikka on unohdettu.

Martti Lassila pitää Vimpeliä paitsi turvallisena, myös kauniina asuinpaikkana. Järvi on lähellä ja Lakeaharjun maisemat sellaiset, että saa lähteä Pohjois-Karjalaan Kolille saakka, että samantapaisia tulee vastaan.

Kolikin on tullut asuntovaunulla eri puolilla Suomea liikkuneelle Martti Lassilalle tutuksi. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta. Vapaa-aikaansa Lassila viettää myös Kärnässä sijaitsevalla kesämökillään.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät