Ossi Ojala on uusinut kalustonsa alkavalle kaudelle moottoripyörien jäärata-ajon SM -osakilpailuihin. Nyt alla on 2018 Honda CRF 250R.

Ossi Ojala starttaa jääradalle entistä tehokkaammalla kalustolla

Moottoripyörien SM jäärata-ajossa neljännelle sijalle aikaisemmin yltänyt, ASMP:tä edustava lehtimäkeläinen Ossi Ojala lähtee alkavalle kaudelle uudella
kalustolla.

Vanha pyörä on nyt saanut tehdä tilaa vuoden 2018 Honda CRF 250R:lle, joka on Ossin arvion mukaan kilpailukykyisempi vanhaan kisapyörään verrattuna.

Nyt potentiaalia kärkikahinoihin kaluston puolesta onkin, mutta ennen ensimmäistä, Seinäjoella jo 8.2. ajettavaa SM -osakilpailua olisi tärkeää päästä jäälle mahdollisimman paljon.

– Toistaiseksi olen päässyt testaamaan uutta pyörää jäällä vasta yhden kerran, Ossi harmittelee ja toivoo, että jäätilanne paranisi pian. Uuden pyörän kanssa treenitunteja olisi hyvä saada alle mahdollisimman paljon, jotta pyörä alkaa ”istua kunnolla omaan käteen” ja sen luonteen oppii tuntemaan.

Ihan perusnastat eivät riitä renkaisiin, kun moottoripyörällä ajetaan kilpaa jäällä.

Tavoitteita alkavalle kaudelle mies ei suostukaan sanomaan, sillä uudella pyörällä on lähdettävä tavallaan nollasta, vaikka tietääkin että tällä kalustolla on mahdollista aiempaa parempiin saavutuksiin.

– Paineita ei pidä ottaa liikaa. Menen rennolla asenteella ja pyrin pääsemään tutuksi kaluston kanssa.

Ojalan uusi ajokki on ollut aikaisemmin motocross -pyöränä, mutta ajotunteja sillä on takana vähän. Vanhaan verrattuna sen moottori on päivittynyt kokonaan ja nyt kun pyörä tulee jäärata-ajoon, sen alusta on madallettu, on tehty jousitusten shimmaus jääradalle sekä sovitettu pyörä Ossin painolle.

– Lisäksi koneeseen hierottiin vielä vähän lisää hevosvoimia, sillä ne ovat jäällä suuressa roolissa.

Kisat käynnistyvät 8.2. Seinäjoelta ja sen jälkeen luvassa on ainakin Konnevesi 8.3. ja Kajaani 14.3. Mahdollisesti mukaan tulee myös kilpailut Orivedellä ja Kauhajoella.

Ojalan yhteistyökumppaneina tällä kaudella ovat Peta Ojala Oy, Hot-Steel Oy, Ossin kummit, Tmi Taneli Rantakangas, Hiiltek Oy, Maansiirto- ja turveurakointi Lampimäki Oy, Letec Motors, Alavuden seudun moottoripyöräilijät Ry, OP Lehtimäki, JMH Osat, Hernesmaan Auto ja Osa, Kuljetus ja konetyöt Rantala Ky, Lanamäki Oy, Lehtimäen Sähkö Oy, Tuurin Pyörä, Lehtimäen Pelti Ky, Karin Luomutila, Noratec, Neste Lehtimäki, Aki Sammalisto Oy ja Puutili Ky.

Tuula Jokiaho