Hyvinvointi kasvaa luonnosta – Ullan Apu ja Hyvinvointi auttaa arjessa

Mainos[adrotate banner="3"]

Hyvinvointi on meistä jokaiselle tärkeää. Sen saavuttamiseen on monenlaisia keinoja, mutta luonto ja sen keskelle seisahtuminen on varmasti yksi parhaita.

Alajärvelle perustettu uusi yritys, Ullan Apu ja Hyvinvointi, lähtee liikkeelle avun antamisesta arkisissa askareissa sekä hyvinvoinnin lisäämisestä.

MAINOS

Tämä Ulla Hautamäen yritys toimii Taidepisaran yhteydessä ja se keskittyy tuomaan apua laajasti eri arkisen elämän osa-alueille alkaen ihan siitä, että jokainen voi joskus tarvita apua pihan haravointiin tai siivoukseen, kodin järjestelyyn tai muihin kodin töihin. Ullan voi silloin pyytää apuun.

Yksi erikoisuus on myös Elämä selkeämmäksi – siivous, jossa Ulla tulee mielellään auttamaan. – Tässä mallissa siivoan ihan perinteisesti, mutta samalla mietimme yhdessä kuinka tavaroita karsimalla tai pieniä muutoksia tekemällä kodista saa viihtyisämmän ja elämänlaadusta paremman.

– Teen tätä työtä huolellisesti ja ahkeruudella, pohjana ympäristönhoitajan koulutus. Tarvittaessa minulla on lisäapuna ammattitaitoinen taustatiimi, Ulla kertoo. Ullaa voi pyytää paitsi kodin tehtäviin, niin tarvittaessa myös maatalouden aputöihin.

Toinen osa Ullan yritystä on hyvinvoinnin lisääminen. Ulla alkuperäiseltä koulutukseltaan opettaja, jonka erikoistumisaineet ovat kuvataide ja psykologia. – Olen toiminut vuosien ajan taideopettajna ja yrittäjänä.
Myöhemmin lähdin opiskelemaan myös ympäristönhoitajan tutkinnon Jamilla.

– Hyvinvointi on kokonaisuus. Oma minä, läheiset, läheiset ihmissuhteet, työ, sosiaaliset suhteet, talous. Kun nämä asiat ovat tasapainossa, emmekä koe liikaa ristiriitoja, koemme hyvinvointia.

– Usein kuitenkin elämä on kiireistä, koemme stressiä ja ehkä väsymystä. Hyvinvointimme jokin osa voi tuntua ahdistetulta ja ulkopuoliset paineet kuormittavat.

Oman kokemuksensa pohjalta Ulla suosittelee tuolloin luontoon menemistä, hetken rauhoittumista, liikuntaa omien rajojen ja mielenkiinnon mukaan ja mahdollisesti pienellä taide-elämyksellä ryyditettynä.

– Muutosta emme voi vastustaa. Me vanhenemme koko ajan. Liiat muutokset voivat kuitenkin kuormittaa. Tämän kaiken keskellä voimme ladata omaa jaksamista ja samalla läheistemme ja perheemme jaksamista.

Ulla järjestääkin yhdessä Anni Viitasaaren yrityksen Annin Maaseutuavun kanssa Lähde luontoon – metsäretkiä, joiden tarkoitus on rentoutua ja hengittää, olla hetki vapaalla. Vaikka tällä seudulla ihmiset osaavat vielä mennä metsään ilman opastakin, on järjestetyllä retkellä kuitenkin omanlainen tilauksensa.

– Retket räätälöidään aina ryhmälle sopiviksi. Niihin voi sisältyä patikointia, tai paikalle voidaan mennä autolla. Anni tuo osallistujien käyttöön luontotuntemuksensa ja minä taideosaamisen, joten järjestetty retki voi olla melkein mitä vain.

– Se voi olla taideteoksen luonnostelua upean maiseman äärellä, valokuvausta, luonnon ihmeisiin tutustumista tai vaikkapa kehon nautinnollista venyttelyä keskellä metsää!

Retket sisältävät aina myös välipalan ja ne on hinnoiteltu hyvin kohtuullisesti, jotta vaikkapa perheet tai polttariporukat voisivat sellaisen hyvällä mielin tilata!


Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliKeskustan Alajärven kunnallisjärjestö vaatii tekoja Suomen puolesta
Seuraava artikkeliHyväkuntoinen äiti on paljon parempi, kuin väsynyt ja voimaton!