Alajärven Luontaistuote ja Annabella yhdistyivät!

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärvellä pitkään toiminut luonteistuotemyymälä on saanut toivottua jatkoa ja aikaisemmat yrittäjät Heikki sekä Terttu Myllykangas ovat päässeet viettämään ansaittuja eläkepäiviään.

Alajärven Luontaistuotteen yrittäjänä on helmikuun alussa aloittanut Tytti Hannulabacka, joka perusti naistenvaateliikkeensä Annabellan Luontaistuotteen naapuriin S-Market Alajärven kiinteistöön reilut kolme vuotta sitten.

MAINOS

Vaikka Tytti onkin aloittanut Luontaistuotteen yrittäjänä, niin Annabellakaan ei katoa mihinkään. Päinvastoin, toiminta vain vahvistui, kun myymälät yhdistyivät!

Niiden väliin on puhkaistu oviaukko ja asiakkaat voivat tulla myymälään yhtälailla käytävästä kuin kulkea liikkeestä toiseen valikoimiin tutustuen!

– Idea tähän syntyi, kun Terttu ja Heikki olivat jo pitkään pohtineet eläkkeelle jäämistä. Meillä oli ollut parin vuoden ajan yhteinen työntekijä Saana Kankaanranta ja kun liikkeemme olivat sopivasti vierekkäin, niin ratkaisu tuntui hyvälle, Tytti kertoo ja iloitsee siitä, että luontaistuoteliikkeen palvelut saatiin näin säilytettyä paikkakunnalla.

Lopullisesti asia ratkesi, kun Eepee -kiinteistöt suostui tilojen yhdistämiseen. Nyt kaksi liikettä palvelevat tarvittaessa vaikkapa vain yhden myyjän voimin, kummassakaan ei tarvitse laittaa ovia kiinni vaan asiakkaita voidaan palvella aina aukioloaikoina.

Tytin ja Saanan lisäksi asiakkaita palvelee Luontaistuotteen puolella myös Tytin puoliso Kai Hannulabacka kahtena päivänä viikossa.
Luontaistuotteen valikoimat pysyvät pitkälti ennallaan, mutta mukaan on saatu myös jotain uutta.

Tarjolla on muun muassa vitamiinit, painonhallintatuotteet, vatsanhoitotuotteet, tuotteet miehille ja naisille, rauta, unen laadun parantajat, flunssan torjunnan apu sekä rasvahapot ja nivelvalmisteet. – Asiakkaiden kannalta juuri mikään ei muutu, Tytti lupaa ja kertoo, että uutena valikoimiin on nyt saatu luonnonkosmetiikkaa.

Tarjolla on erittäin ekologinen ja laatuunsa nähden edullinen Boho -tuotesarja, jossa on paljon täysin vegaanisia tuotteita.

Näihin ja muihin molempien myymälöiden valikoimiin on hyvä tulla tutustumaan vaikkapa tulevana perjantaina, Ystävänpäivänä 14.2. jolloin juhlistetaan liikkeiden yhdistymistä kakkukahvien merkeissä! Luvassa on tietenkin myös hyviä tarjouksia, joten kannattaa poiketa paikalle!

– Yleensäkin kannattaa aina poiketa sisälle saakka niin Luontaistuotteeseen kuin Annabellaankin, meillä ei ole ostopakkoa! Toivomme, että asiakkaat tulevat katsomaan mitä meiltä löytyy – eihän sitä muuten voi tietää, Tytti kannustaa.

Sisään liikkeisiin kannattaa poiketa ihan senkin vuoksi, että esimerkiksi Annabellasta löytyy usein todella persoonallista ja edullista vaatetta, sillä Tytti tekee paljon omaa maahantuontia. Näitä tuotteita ei muilta löydy ja kun tukkuporras jää välistä pois, on loppuhinta asiakkaalle siksi edullisempi.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliAlajärvellä juhlitaan uutta kumppanuutta
Seuraava artikkeliJPK ja SoTi yhteistyössä perheitten hyväksi