Maskisuositus käytössä myös Etelä-Pohjanmaalla

Mainos[adrotate banner="3"]

Koronavirustartuntojen kokonaismäärä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on edelleen 49. Viimeisin tartunta todettiin 13.8. Sairaalahoidossa ei ole koronapotilaita.

Sairaanhoitopiirissä on 17.8. mennessä tutkittu 11335 näytettä. Eilen 16.8. tutkittujen näytteiden määrä on 283.

MAINOS

Näytemäärien voimakkaan kasvun vuoksi näytteitä joudutaan lähettämään muihin laboratorioihin tutkittavaksi. Tämän vuoksi samankin perheen vastaukset voivat tulla eri päivinä.

Etelä-Pohjanmaalla, kuten muuallakin Suomessa varaudutaan edelleen toisen korona-aallon tuloon.

Sairaanhoitopiiri ja muut maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat ovat asettaneet yhteiseksi tavoitteeksi toisen korona-aallon estämisen Etelä-Pohjanmaalla.

Viime perjantaina esitetyn korona exit-strategian mukaisesti kansalaisen maskisuositus otettiin käyttöön myös Etelä-Pohjanmaalla.

Hengitystieoireet tulee ensisijaisesti sairastaa kotona. Maskin käyttö on erityisen tärkeää esim. koronatestauksessa käydessä tai esimerkiksi silloin, jos joutuu jostain muusta syystä asioimaan terveydenhuollossa, esim. tapaturman yhteydessä.

– Maskin avulla pienennetään muiden ihmisten riskiä saada tartunta, korostaa infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Pelkästään terveydenhuollon toimenpitein (testaus, jäljittäminen, eristäminen, hoito) ei viruksen leviämistä estetä, vaan se vaatii jokaisen eteläpohjalaisen sitoutumista torjuntatoimiin.

Hyvä käsihygienia, turvaetäisyyksien noudattaminen ja kasvomaskin käyttö ovat helposti noudatettavia suosituksia.

Edellinen artikkeliAnkkurimenestystä Kalevan kisoista – Paavolalle mestaruus
Seuraava artikkeliYhteistyön hedelmä Lappajärven Kalatiekanava vihittiin käyttöönsä