Suninsalmen Kahvilan kesä jälleen ennätyksiin – kausi päättyy Venetsialaisiin

Mainos[adrotate banner="3"]

Suninsalmen satamassa sijaitseva kahvila Suninsalmi avautui kesään kuukautta tavallista myöhemmin koronarajoitusten vuoksi, mutta kun ovet saatiin auki, tulivat asiakkaatkin.

Asiakkaita on myös riittänyt koko kesän ajan niin, että edelliskesän huikea 6500 pizzan myynti on ylittynyt tänä suvena ainakin jo 500 pizzalla.

MAINOS

Pizza onkin pitänyt pintansa suoskkina ja asiakkailta satelee kiitosta kahvilan pizzojen mausta ja laadusta. Kaksi kesää sitten hankittu uusi uuni on siis ollut kannattava investointi.

– Väkeä on ollut liikkeellä todella paljon ja ruokaa on sen myötä mennyt ruuhkaksi saakka, yrittäjä Pirkko Mäkipelto toteaa. – Valitettavasti jonoja on muodostunut, sillä keittiömme on auttamatta liian pieni tällaisille asiakasmäärille mitä tänä kesänä on nähty.

Vaikka kauppa on koronakesänä käynyt hyvin, niin myös ongelmia se on aiheuttanut sen lisäksi, että kausi päästiin avaamaan myöhään.

– Työntekijämme eivät pääseet keväällä suorittamaan anniskelupasseja, kun kaikki koulutus loppui koronan myötä. Niinpä olemme jotuneet sulkemaan paikan edellisiä kesiä aikaisemmin, koska meillä ei ole ollut työvoimaa joilta anniskelupassi löytyisi, Pirkko harmittelee.

Työntekijöitä Suninsalmen Kahvilassa on kesän aikana ollut seitsemän, joista viisi vakinaisesti. Kesäkuun helteet siivittivät viimevuotista vilkkaampaan alkukesään ja siksi ruokamyynti onkin ollut kesäkaudella niin suurta.

Alkoholimyynti on ollut kesän tasolla varmasti aiempaa vähäisempää, koska alueen isot musiikkitapahtumat jäivät koronan vuoksi tänä kesänä välistä.

Vilkkain kesäkausi Suninsalmella päättyy koulujen alettua, mutta kahvila on edelleen auki aina Venetsialaisiin 29.8. saakka joka päivä kello 12-20, keittiön sulkeutuessa tuntia ennen.

Kesäkausi päätetään sitten komeasti Venetsialaisiin, joissa kello 17.30 eteenpäin on tarjolla rosvopaistia ja itse Juhamatti esiintyy kello 20-23 välillä. Kahvilan ovet ovat avoinna puolille öin saakka.

Venetsialaisissa on mahdollisuus syödä myös kauden viimeiset pizzat, sillä pizzaa tehdään niin kauan, kuin tavaraa riittää!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliKraatterijärven Geopark -kokonaisuudesta monenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia
Seuraava artikkeliMikko Paavola hyppäsi 22-vuotiaiden mestariksi