0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa kaikissa julkisissa sisätiloissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt suositustaan kasvomaskien käytöstä kansalaisille.

Koronavirusta kiertää väestössä aiempaa enemmän, minkä vuoksi THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä. Suositus on sama sekä rokotetuille että rokottamattomille.

MAINOS

Kasvomaskia on hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri. Maskin käyttämistä suositellaan koko maassa kaikissa julkisissa sisätiloissa, joissa oleskelee tai liikkuu ihmisiä.

– Talvi-aika lisää riskiä, ja mitä enemmän tartuntoja väestössä esiintyy, sitä suurempi riski on. Tartuntariski on myös huomattavasti suurempi sisätiloissa kuin ulkona, kertoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Ihmiset, joilla ei ole rokotusten tai sairastetun taudin tuomaa suojaa, ovat alttiita tartunnalle ja heidän riskinsä tartunnan tai vakavan tautimuodon saamiselle on moninkertainen rokotettuihin verrattuna.

Erityisesti rokottamattomien 12 vuotta täyttäneiden sekä kaikkien, joilla on terveydellisistä syistä riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta, on hyvä harkita sellaisen maskin käyttöä, joka suojaa myös kantajaansa tehokkaasti.

Alueelliset viranomaiset voivat antaa omaa aluettaan koskevia maskisuosituksia, jotka perustuvat alueelliseen epidemiatilanteeseen.

Lisäksi erilaisten tilaisuuksien järjestäjät voivat antaa omia maskisuosituksiaan, jotka koskevat heidän omia tilojaan.

Suositus ei koske terveyden- ja sosiaalihuollon, opetuksen tai varhaiskasvatuksen toimialoja eikä työyhteisöjä, joita varten on erilliset suositukset.

Suosituksista riippumatta jokaisella on oikeus päättää omasta maskin käytöstään, ellei laki tai esimerkiksi työturvallisuusmääräykset velvoita muuhun.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät