-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

-88 syntyneiden miitti Rokulipäivillä!

Alajärven vuoden 1988 ikäluokka on järjestämässä Rokulimiittiä kesän Rokulipäivien yhteydessä. Ikäluokka on ollut varsin suuri ja miitin järjestäjät Tatjaana Halonen, Nanika Vainionpää, Mika Lepistö ja Ville Toppinen ovat tähän mennessä saaneet Facebook -ryhmän kautta yhteyden 95 tuon ikäluokan alajärveläiseen, mutta moni on edelleen tavoittamatta.

– Kaikki eivät ole Facebookissa eivätkä Instassa, joten haluaisimme nyt saada yhteyden kaikkiin muihinkin, Nanika ja Tatjaana sanovat. Tämä on hankalaa, koska kaikkiin yhteydet eivät ole säilyneet ja monilla tytöillä sukunimetkin ovat vaihtuneet.

MAINOS

– Toivomme, että vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut sukulaiset kertovat viestiä eteenpäin perheensä 1988 syntyneille, Alajärvellä peruskoulua käyneille!

Idea miitistä on syntynyt jo joitakin vuosia sitten, mutta nyt kun rippikouluajoista alkaa olla 20 vuotta, tämä  tuntui sopivalle ajankohdalle.

Miitti pidetään perjantaina 7.7. klo 17 Alajärven Nuorisoseuralla, jossa nautitaan yhdessä grillituotteita ja salaatteja ja tutustutaan toisiin uudelleen! Ohjelma on täysin vapaamuotoinen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tavata vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia.

Miitin hinta tarjoiluineen ei porukalla maksaen muodostu kenellekään esteeksi osallistua!

– Nuorisoseuran valitsimme tapaamispaikaksi siksi, että se on riittävän iso ja vapaamuotoinen paikka, jossa ei ole ketään muita kuin me! Ideana on, että lähdemme sitten yhdessä sieltä kuuntelemaan torille ilmaiskonserttia kello 19.

Ilmoittautumisia miittiin toivotaan kesäkuun puoliväliin mennessä järjestelyjen vuoksi. Mukaan pääsee etsimällä Facebookista ryhmän ”Alajärvellä -88 syntyneiden tapaaminen”.

Ryhmästä löytyy kutsulinkki Whatsupiin, johon osallistujat voivat liittyä. Siellä käydään tarkempi keskustelu ja tiedotus aiheesta ja whatsup -kutsulinkkiä voi jakaa myös niille, jotka eivät ole somessa.

– Jos joku haluaa tulla suunnitteluun ja järjestelyihin mukaan, niin tervetuloa! Tekemistä riittää varmasti kaikille halukkaille!

Lisää tapahtumasta voi tiedustella myös whatsupilla numerosta 045 137 9826.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät