Eläkeliiton Alajärven yhdistyksen syystoiminnot taas täydessä vauhdissa!

Tarjoilut olivat syystapaamisessa kohdillaan, sillä osallistujat pääsivät herkuttelemaan alusta saakka valmistetulla, lihaisalla hernekeitolla.
Mainos[adrotate banner="3"]

Eläkeliiton Alajärven yhdistyksen syyskausi on startannut taas täyteen vauhtiinsa.  Viime viikolla kokoonnuttiin yhteiseen syyspäivän viettoon Luoma-ahon kylätalolle ja mukaan herkullista hernesoppaa maistelemaan ja kyläläisten tarjoamaa ohjelmaa seuraamaan saapuikin lähemmäs satakunta ihmistä!

Yhdistyksen puheenjohtaja Antti Laukkonen kertoo, että vierailu Luoma-ahon kylätalolle oli yhdistyksen ensimmäinen, ja niin se oli monelle paikalle tulleellekin. – Olemme ottaneet tavoitteeksi järjestää yhteisiä kokoontumisia eri kylillä. Näin sillä kylällä asuvien on helpompi lähteä tapahtumiin mukaan ja autoilla pääsee kulkemaan molempiin suuntiin.

MAINOS

Se, että kokoontumisia on viety keskustasta kylille, ei selvästikään ole vähentänyt osanottajien määrää. Myös keväällä järjestetty toukosiunaus Uusikylässä veti mukaansa todella paljon osallistujia.

Muilta osin kaikki vakituiset toiminnat on kesän jäljiltä taas käynnistyneet, Siinä missä kesällä tehtiin sokkoretkiä ja syyspuolella matkustettiin aina Krakovaan saakka, niin nyt pelataan jälleen lentopalloa ja sählyä ja kävely on siirtymässä jälleen pallohallille syksyn myötä.

Uutena toimintana on aloitettu Eläkeliiton oma kuntosalivuoro, jota Alajärven EL:llä ei olekaan aikaisemmin ollut. – Voimaharjoittelu on hyvin tärkeää ikääntyessä, mutta yksin salille ei vain tahdo tulla lähdettyä. Siksi päätimme kokeilla, saisimmeko väen liikkeelle porukalla ja heti ensimmäisellä kerralla mukana oli noin 20 osallistujaa, Laukkonen kertoo ja uskoo, että porukka varmasti tästä vielä kasvaa.

Ensimmäisellä kerralla laitteiden käyttöä oli opastamassa kaupungilta Salla Hemminki, joka on luvannut tulla paikalle jatkossakin aina kun uutta väkeä tulee porukkaan mukaan ja ohjausta tarvitaan.

– Kaikkiin liikuntaryhmiimme on jokainen jäsen tervetullut, Laukkonen painottaa ja kehottaa lähtemään rohkeasti mukaan.

EL Alajärvellä on liki tuhat jäsentä, joten se on varsin merkittävä toimija alajärveläisessä järjestökentässä.

Luoma-aholla yhteinen kokoontuminen aloitettiin ruokailulla, jonka jälkeen päästiin seuraamaan kylän järjestämää ohjelmaa. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Rajala kertoi paikalle kokoontuneelle väelle Luoma-ahon kylästä ja sen yhteisöllisyydestä sekä kylätalon rakennusvaiheista.

Tuula Jokiaho

MAINOS
Edellinen artikkeliVapaaehtoiset jalkautuivat Alajärvellä
Seuraava artikkeliAlasesta kukkasidonnan triplamestari