0.4 C
Alajärvi
tiistai 27.2.2024
MAINOS

Korsukuoro ja Paalijärven koululaiset yhteiskonserttiin Itsenäisyyspäivän alla

Paalijärven koulun salissa kajahtavat tunnelmalliset sävelet keskiviikkona 29.11. kello 19 alkaen, kun kaikkea kansaa kutsutaan mukaan koululaisten ja Alajärven Korsukuoron yhteiseen konserttiin.

Idea konsertille on tullut kuorolta, joka on tätä ennen konsertoinut useita kertoja Jamin juhlissa Ylikylän koululaisten kanssa ja viime vuonna sali pullisteli Lehtimäellä Korsukuoron ja Taimelan koulun oppilaiden konsertissa.

MAINOS

Illan ohjelmistossa kuullaan Itseisyyspäivän aikaan sopivaa ohjelmistoa muun muassa Jukka Kuoppamäeltä, Petri Laaksoselta ja Lasse Heikkilältä. Korsukuoron esityksissä kuullaan mm. Veteraanin Iltahuuto ja Finlandia. Joulunaikaan kuulijoita johdattaa Kynttilöiden syttyessä ja konsertti päättyy Maamme-lauluun.

Osan kappaleista esittävät lapset, osan Korsukuoro ja osan molemmat yhdessä. Koululta mukana ovat kaikki reilut 50 oppilasta. Opettaja Marja Toivonen kertoo, että pienimmillä, eskareilla sekä ekan ja tokan luokan oppilailla, on omat reippaat, tulevaisuuteen tähtäävät kappaleensa.

Konsertin ohjelmistoa oppilaat ovat harjoitelleet pitkin syksyä musiikin tunneillaan. Harjoitukset on aloitettu varhain, jotta laulut ja esiintyminen tulevat tutuiksi. – Oppilaista laulut tuntuivat aluksi vaikeilta, mutta kun ne tulivat tutummaksi, joku jo muisti vaarinsa joskus kuunnelleen samaa kappaletta.

Laulun Vaari vainaan kannel sanat ovat olleet sellaiset, joiden tarinaa oppilaat ovat todella miettineet ja ottaneet sen omakseen. – Muutenkin laulut on lähes kaikki käyty läpi ja mietitty mitä sanat tarkoittavat, olihan monelle alun perin vieras asia sekin, mikä on korsu ja Korsukuoro.

Laulujen lisäksi koululla oppilaat ovat harjoitelleet myös sitä, missä kädet ja jalat pidetään esityksen aikana, missä sanat pidetään jne., jotta esiintymistilanteessa noista asioista ei tule turhaa jännitystä.

Konsertti, jossa Korsukuoro esiintyy johtajansa, kanttori Ismo Pitkäsen johdolla ja Paalijärven koulun oppilaat kuoron kanssa ja sen lisäksi, on avoin kaikille ja sinne on vapaa pääsy. Kahvit ennen konserttia järjestää koulun vanhempainyhdistys.

Kyseessä on koulun syyskauden suurin juhla, joten niin kyläläisiä kuin kaikkia muualtakin tulevia toivotaan saapuvan paikalle. Saliin hankitaan lisätuoleja, jotta kaikille riittäisi istumapaikkoja.

Konsertti on kestoltaan reilun tunnin mittainen.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät