-1.2 C
Alajärvi
keskiviikko 28.2.2024
MAINOS

Vimpelissä palkintosadetta

Vimpelin urheiluvuosi oli menestyksekäs. Pesäpalloilijoiden ja koripalloilijoiden lisäksi menestystä niittivät niin yleisurheilijat, hiihtäjät kuin kynnön taitajatkin. Kunnan palkitsemistilaisuudessa Perjantai-Pinkaisijoita palkittiin peräti 55. Perjantai-Pinkaisut on Vimpelissä jo vuosikymmenten ajan järjestetty juoksukilpailuiden sarja, jossa nuorimpien kisaajien sarja on kaksivuotiaille.

Vimpelin Vedon Superpesis-pelaaja Severi Lassila palkittiin Vuoden urheilijana. Vedon kokeneeseen kaartiin lukeutuva ja Kultaisella räpylällä palkittu Lassila, 30, kertoo joukkueen treenanneen jo useamman viikon ajan. Superpesiksen uutuus, TalviSuperpesis, starttaa Vedon osalta 16. päivänä kuluvaa kuuta. Vedolla on myös toinen ottelu joulukuussa. Lassila miettii, että sarja tulee nopeasti.

MAINOS

Mäkelä tähtää pitkälle

Kuortaneen Kuntoa alkuvuodesta lähtien edustanut, Sääksjärveltä kotoisin oleva painija Onni Mäkelä kuuluu stipendillä palkittujen urheilijoiden joukkoon. Pohjoismaiden mestaruuskisoissa hopeaa ja SM-kisoissa pronssia alle 20-vuotiaiden 72-kiloisissa saavuttanut 19-vuotias nuorukainen kertoo pian päättyvän vuoden menneen vaihtelevasti.

– Polvesta repesi sivuside alkuvuoden leirillä. Pääsin hyvin kisoihin mukaan ja kohtalaisella menestyksellä. Ihan en päässyt tavoitteisiin: kesällä olisi pitänyt päästä arvokisoihin ja menestyä siellä.

Tulevaan vuoteen Tuomo Mäntylän ja Ville Pasasen valmennettava lähtee samalla kaavalla kuin tähänkin vuoteen eli kovalla leirityksellä kotimaassa ja ulkomailla. Suunnitelmissa on sarjan vaihto painoluokkaa alemmas eli 67-kiloisiin.

– Lähitavoitteeni on päästä ensi vuonna junioreiden arvokisoihin ja sieltä mitali. Aikuisissa olisi totta kai mukava menestyä, että siellä pärjäisi ja pääsisi olympialaisiin.

Omiksi vahvuuksikseen Kuortaneen urheilulukiota käyvä Mäkelä listaa kestävyyskunnon ja sen, että on mattopainissa tosi monipuolinen hyökkäämään. Esikuvakseen hän nostaa MM-pronssia ja EM-hopeaa omalla urallaan saavuttaneen Rami Hietaniemen.

Paljon palkittuja

Kunta palkitsi stipendisäännön mukaisesti seuraavat urheilijat: Onni Mäkelä kreikkalais-roomalainen paini pojat U20, PM-hopea ja SM-pronssi 72 kg sarjassa. Janna-Juulia Mäenpää seiväshyppy, SM-kulta ulkona ja hallissa, Ruotsi-ottelun 3. sija. Pesäpallon harmaakarhujen SM-pronssi: Mikko Liikala, Janne Hernesniemi, Mika Herrala, Jarno Himmelä, Janne Latvala ja Tomi Pilbacka. Esko Hyyppä PM-hopea kevyt sisäsoutu 2 000 m M70. Simeon Hyyppä hiihdon SM-kulta M30 5 km (p). Samuel Hyyppä hiihdon SM-hopea M30 5 km (p). Jarkko Mäkinen yleisurheilun SM-kulta 4×100 m M70. Markku Kivipelto SM-kulta paluuaura. Hannu Kivipelto SM-hopea auraus yleinen.

Vuoden urheilija: Severi Lassila, pesäpallon SM-hopea, Itä-Länsi edustus ja Kultainen räpylä -äänestyksen kolmas perättäinen voitto. Vuoden valmentaja: Jukka-Pekka Kujala, koripallon SM-pronssimitalijoukkueen päävalmentaja. Kunnon kuntalainen: Timo Turpela. Ryhtityttö: Lia Järvelä. Ryhtipoika: Anton Havinen. Nuori toimija: Nea Autio. Vuoden kuntoilija: Aki Lahtinen.

Mestari-Pinkaisijat 2023 (neljä kertaa tai enemmän pinkaisseet): Veeti Halonen, Rosanna Murtoniemi, Lila Hämäläinen, Venla Hautalehto, Hilda Herrala, Lucas Kellokoski, Antti Mannila, Serefym Ihnatenko, Violad Sinilaid, Enni Takala, Viia Kivinen, Gabriel Mbye, Joel Arpala, Valtteri Metsälä, Isla Hämäläinen, Julia Linna, Elsi Hämäläinen, Hilla Rinta-aho, Otto Mulari, Veikko Niemi, Topias Nelimarkka, Lissa Zhuravleva, Jemina Niemi, Jenna Apilasaho, Rinna Murtoniemi, Kaius Nieminen, Miika Luomala, Senni Katajamäki, Alisa Ahvenkoski, Lilja Metsäpelto, Eveliina Ahonen, Lilja Korkea-aho, Stefaniia Ihnatenko, Toivo Kataja, Elias Halonen, Vivian Arpala, Elli Ahonen, Varvara Marashkina, Enni Liikala, Janna Laine, Jessica Arpala, Miki Sänkiaho, Taneli Kataja, Aaro Kangasaho, Saana Ahvenkoski, Eemil Kataja, Timur Naumanenko, Jaakko Metsäpelto, Mikael Kataja, Miska Sänkiaho, Timo Zhuravleva, Angelina Gurdakova, Teea Kataja, Bohtan Naumanenko, Tomi Kataja ja Lilja Liikala.

Sääksjärveläislähtöinen painija Onni Mäkelä opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa. Lähiajan tavoitteisiin kuuluu päästä junioreiden arvokisoihin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät