MLL on järjestänyt leikkikenttätoimintaa Alajärvellä jo vuodesta 2011 lähtien. Sitäkin ennen toimintaa on ollut jo pitkään kaupungin järjestämänä.
Nykyisin MLL järjestää toiminnan ja palkkaa ohjaajiksi...
Yleisurheilun kesäkausi ja samalla kilpailukausi on käynnistynyt. Kesä tuo mukanaan monenlaista toimintaa myös Ankkurikentälle.
Ankkurien yleisurheilujaoston kesätyöntekijänä toimii keihäänheitossa ja pikajuoksulajeissa kilpaileva Sara Vuorela. Sara...
Soinin kunta juhlisti perinteiseen tapaan edellisen vuoden aikana paikkakunnalle syntyneitä vauvoja. Vauvoja Soiniin syntyi viime vuonna kaikkiaan 11, heistä kuusi on poikia ja viisi...
Alajärven ja Vimpelin alueella toimii Harrastamisen Suomen malli -kerhohanke. Kyseessä on Alajärven sivistystoimen alainen hanke, jonka harrastuksissa ja kerhoissa on lukuvuoden aikana ollut mukana...
Perinteinen automobiilien Vappuajo starttaa jälleen vapunpäivän aamuna kello kymmenen Lehtimäen apteekin edustalta. Vappuajelu kerää mukaan kymmenittäin vanhoja mobiili- ja erikoisautoja lähiseuduilta. Myös vanhoilla moottoripyörillä...
Yleisurheilun kesäkausi ja samalla kilpailukausi on käynnistynyt. Kesä tuo mukanaan monenlaista toimintaa myös Ankkurikentälle.
Ankkurien yleisurheilujaoston kesätyöntekijänä toimii keihäänheitossa ja pikajuoksulajeissa kilpaileva Sara Vuorela. Sara...
Ankkurit ja Sotkamo kohtasivat keskiviikkona aurinkoisella Kitrolla. Ottelussa nähtiin myös Superpesisdebyytti, kun Eeli Hänninen nostettiin Ankkurien kokoonpanoon. Itse ottelu oli värikäs, minkä Sotkamo voitti...
Ankkurit matkasivat ensimmäiseen vieraspeliin maanantaina Seinäjoelle. JymyJusseja vastaan käyty ottelu oli ponnetonta sisäpeliä molemmilta joukkueilta. Kotijoukkue JymyJussit voitti ottelun niukasti jaksoin 2-1 (1-0, 0-1,...
Ankkurit ja Pattijoki kohtasivat aurinkoisella ja helteisellä Kitrolla perjantaina. Alajärven Sähkön tarjoamassa ilmaisottelussa oli katsojia päälle 2000 silmäparia. Itse ottelu oli tiukka, mikä ratkesi...
Alajärven Ankkurien pesiskausi avattiin äitienpäivänä Kitrolla, kun Hyvinkään Tahko kävi vierailulla. Ankkureilla oli tilanteiden rakentelu vaikeaa läpi ottelun. Tahko vie ottelun nimiinsä 0-1 (0-3,...